Ammatillinen opettaja sidosryhmissä, kehittäjänä, asiakirjojen lukijana jne

Hieman etäisyyttä opetusharjoitteluun on tarkoituksenmukaista toimintaa..., ajattelen minä! Totaalisen "nollaamisen" jälkeen on hyvä koota ajatukset ja vielä viimeisen kerran reflektoida kokemuksia tänne blogiin.

No niin ammatillisen koulutuksen opettajan työhön liittyy useita sidosryhmiä varsinkin, jos opettaja on mukana kansainvälisissä hankkeissa. Kansainvälisessä toiminnassa on kyse hankkeesta ja näitä hankkeita saattaa olla useita, joten kansainvälisiä sidosryhmiäkin on lukuisia. Sidosryhmiä löytyy tietysti myös ammatillisen koulun sisältä, mutta laaja verkko koulun ulkopuolelta kuten esim. ammattikorkeakouluissa muiden paikkakuntien ammattikorkeakoulut. Lisäksi erilaisia sidosryhmiä syntyy opiskelijoiden myötä ainakin heidän opetusharjoittelujen kautta ja toisaalta opetuksen toteutuksen myötä, mikäli käyttää esim. ulkopuolisia asiantuntijavierailijoita opetustuntien "rikastajana".  

Ammatillinen opettaja toimii työelämän kehittäjänä ja alueellisena vaikuttaja hyvinkin paljon tai voi olla ettei juuri lainkaan. Niin kuin monissa muissakin asioissa niin työn kehittäjänä opettaja toimii persoonansa ja kiinnostuksensa mukaan eli hyvin vaihtelevasti. Halutessaan opettaja voi vaikuttaa ja kehittää asioita monen eri väylän kautta, mutta passiivisena henkilönä hän ei panosta näihin asioihin lainkaan. Työelämän kehittäjänä ammatillinen opettaja toimii mielestäni jo opetustaan suunnitellessaan ja sitä toteuttaessaan. Opiskelijoiden harjoittelujen myötä voi hankkia paljonkin informaatiota työelämän tarpeista ja näihin vaateisiin voi tietysti vastata ainakin osittain opetuksen myötä. Alueellisuus toteutuu myös opetuksen toteutuksen myötä eli kuinka paljon ammatillinen opettaja haluaa alueellisuuden näkyä opiskelijoille jakamassaan opetuksessa tai ylipäätään kuinka näkyväksi oman opetuksensa tekee. Alueellisuutta voi hyödyntää myös  asiantuntijanvierailijoiden hankkimisessa eli pyrkii saamaan vain oman alueen asiantuntijoita paikalle. 

Koulutusta ohjaavat suunnitelmat ja asiakirjat ovat mielestäni erittäin tärkeä pohja kaiken opetuksen suunnittelulle. Tutustumatta näihin suunnitelmiin ei opettajaa tulisi edes päästää opettamaan, koska jokainen talo tarvitsee vankan perustan pysyäkseen pystyssä ja nämä suunnitelmat & asiakirjat ovat juuri ne tärkeä perusta. Suunnitelmat ohjaavat opetusta ja antavat paljon informaatiota opetuksen tueksi, joten olisi toisaalta aika hölmöäkin olla tutustumatta näihin dokumentteihin.

Oma yrittäjämäisyyteni kehittyi aika paljon opetusharjoittelupaikkani toimintaympäristöä kehittämällä. Haastoin opettajakuntaa perustelemaan erilaisia valintoja ja jopa tekemään tarkoituksenmukaisia ja ajankohtaisia ratkaisuja arvioinnin toteuttamiseen sekä opetustuntien toteutukseen. Myös opettjien välistä vuorovaikutusta muokkasin vain kriittisellä läsnäolollani. Itse olin hyvin joustava ja muokkasin opetustani hyvinkin nopeasti vaihtuneiden tilanteiden mukaisesti, joten yrittäjämäisyyteni korostui ehkä eniten tässä.

Opetusharjoittelu arviointivaiheessa

Viikot ne vaan vierivät eteenpäin ja asiat opetusharjoittelun suhteen loksahtelevat paikoilleen. Opetustunnit loppuivat muutama viikko sitten ja nyt olen palautteen ja arvioinnin suhteen puolivälissä. Sain eilen kirjallisen arvion opetusharjoitteluni ohjaavalta opettajalta. Mahtavaa harjoittelun onnistumisen ja toteutuksen suhteen sain lomakkeeseen rastin kohtaan: HYVÄKSYTTY! Kirjallinen palaute oli todella kannustavaa ja paljon sain positiivista kannustusta niin menneistä harjoittelupäivistä suunnitteluineen ja toteutuksineen sekä repullisen motivaatiota ja onnistumisen tunteen tulevaisuuttakin varten. Voipi olla, että pientä työnsarkaa jo tulee toteutumaan tulevana kesänä; mielenkiintoista!?!

Tässä vaiheessa opiskeluja koen olevani entistä itsevarmenpi opettaja ja omaavani aika mahtavan repertuaarin opetuksen uusimpia työkaluja. Opetusharjoittelu vahvisti aatostani opettajuuden haasteista ja olosta, jolloin opettajuus on todella vahvasti myös jaksamisen äärirajoilla olemisen sietämistä ja hallitsemista. Lisäksi opettajuuden "muutos" opettajasta opiskelijoiden oppimisen ohjaajaksi on jotain sellaista, mikä sopii entistä paremmin minulle. En koe enkä haluakkaan olla vahva auktoriteetti vaan enemmän opiskelijoiden kanssa rinnalla kulkija, jolla tiedollisten asioiden jakaminen on ensisijaista taidollisten taitojen luomiseksi tai vahvistamiseksi.

Huominen kolmikantakeskustelu laittaa varsinaisen pisteen tälle opintokokonaisuudelle ja on hienoa saada tämä eniten energiaa kuluttanut kokonaisuus loppumaan, jotta voi keskittyä seuraavaan. Todelle paljon mehuja opetusharjoittelu imikin, joten tästä hengissä selviäminen on minun opettajuuden kehittymisen kannalta ehkä kaikkein eniten kasvattava. 

OPETUSHARJOITTELU jatkuu...

Opetusharjoittelussani olen päässyt vammaistyöstä opettamisen saralle. Mahtavaa saada opettaa jotain sellaista aihetta, minkä itse tuntee hyvin. Itsevarma olo opettajana kasvaa huomattavasti opetettavan aineksen tuttuuden myötä saatujen onnistumisen kokemusten kautta. Ensimmäisellä kerralla teimme opiskelijoiden kanssa tutustumiskäynnin vammaispalveluiden ytimeen eli palveluasumiseen. Seuraavalla viikolla luennoin opiskelijoille erityisopetuksesta Peltosaaren koulussa ja sain todella kiivastakin keskustelua aikaiseksi. Tarkoituksenani olikin kertoa yksi malli kuinka opetus voidaan vammaisten henkilöiden kohdalla toteuttaa ja herätellä opiskelijat ajattelemaan miten opetukseen vaikuttavat kaupungin/kunnan koko, oppilasmäärät, opettajien asenteet yms. Lisäksi näytin opiskelijoille videon, jonka olen kollegani kanssa kuvannut ja pyysin opiskelijoilta palautetta millaisia aatoksia video heissä herätti. Kiitos opiskelijoille erittäin hyvistä mielipiteista, kommenteista ja kysymyksistä, joiden myötä työmme kehittyy entistä enemmän oppilaslähtöisemmäksi!

Vammaispalveluiden palveluohjaus oli seuraava opetusaiheeni. Aamun luennoinnin sekä pienryhmätyöskentelyn jälkeen lähdimme Verkatehtaalle kuuntelemaan luentoa sekä paneelikeskustelua mobiililaitteista vammaisten henkilöiden elämässä. Mobiililaitteidenkäytön myötä vammaisten henkilöiden  kulttuuripalveluihin osallistuminen mahdollistuu entistä esteettömämpänä, ainakin toivottavasti.

Näiden antoisien opetusharjoittelupäivien myötä opettaja-minäni on muuttunut paljon. Jo ryhmään tutustumisen myötä on opetus luontevampaa, avoimempaa ja keskustelua herättävää. Onnistuminen luentojen toteutuksessa (ainakin omasta mielestäni) on vahvistanut itsetuntoani ja toivottavasti varmuus näkyy ainakin ryhmän hallinnassa. Olen myös oppinut luentojen ja toiminnallisuuden suhteen merkityksen, varsinkin 8h samasta aiheesta samana päivänä opetettaessa. Erilaiset toteutustavat myös oman jaksimisen kannalta ovat tärkeitä ja tuntien suunnitteluun kulua aika on hallinnassa, kun laittaa opiskelijat myös itse hankkimaan tietoa ja oppimaan toisiltaan. Toivottavasti olen myös saanut annettua opiskelijoille uudenlaisen näkemyksen oppimisesta erilaisten toteutustapojen myötä.

Opetusharjoittelun aloitus...

Huh heijaa mihin kaikkeen sitä elämässään itsensä laittaa ja vielä vapaaehtoisesti?!? Aloitin opetusharjoittelun konkreettisen opettamisen viime perjantaina. Olin käyttänyt useita tunteja tuntien suunnitteluun ja käynyt opetusharjoittelusta vastaavan opettajan tunneilla seuraamassa hänen opetustaan, jotta saisin vähän varmuutta itselleni sekä muutamia vinkkejä kuinka aikusopiskelijoiden kanssa opetus kannattaa toteuttaa. Varmuutta ja itseluottamusta kertyi pikku hiljaa, mutta ettei meikäläisen elo ja olo olisi niin helppoa perjantaiaamu alkoi yhden opetusryhmäni joukosta poistuneen opiskelijan muistotilaisuudella. Tämän erittäin koskettavan tilaisuuden jälkeen otin opiskelijaryhmän haltuun englanninkielisellä opetuksellani. OMG! Olen paljon kaikkea mielestäni kokenut ja nähnyt, mutta monen hyvin erilaisen oman tunteen (suru, jännitys, hämennys, epävarmuus yms.) vuoristoradassa en koskaan opetukseni ensi minuuteilla ole ollut ja tämä tunteiden hallinta oli minulle todella uusi ja vieras tilanne. Hetken ajattelin, että EI en pysty vaan juoksen karkuun! Periksi ei luonteeni kuitenkaan antanut ja niinpä marssin luokan eteen kuin mikäkin "vanha konkari". 

Päivä sujui hyvin ja näkemykseni opettajuudesta sai uuden aivan erilaisen näkökulman; opettaessani lapsia olen heille aina suuri auktoriteetti ja pystyssä pysyvä aikuinen vaikka tunteeni olisivat millaisessa vuoristoradassa tahansa, mutta näiden aikuisopiskelijoiden opettajana koin olevani heidän tiedollisten asioiden opettaja, mutta siinä samalla rinnalla kulkeva tasaveroinen ja yhtä haavoittuva aikuinen kuin mitä he itsekin sinä päivänä olivat. Kerroin heille tunnin aluksi tunnemyrskystäni ja tuntien lopuksi he antoivat positiivista palautetta, kun olin jakanut tuntemuksiani heidän kanssaan. He kokivat etten ollutkaan niin vieras ja etäinen, vaikka todellisuudessa en tuntenut heistä ketään. Näiden opetustuntien myötä itsetuntoni vahvistui roppakaupalla ja varmasti opintojeni kannalta tärkeimpänä asiana oli oman opettajuuteni kehittyminen. Lisäksi opetus englannin kielellä onnistui vaikka en luottanut itseeni etukäteen lainkaan, vaan koin englannin kielen todella heikoksi lenkiksi. Luentoja taukoineen pidin 6h ja sen jälkeen lähtö viikonlopun viettoon itsestään kaiken antaneena oli täydellinen "lopetus" ensimmäiselle opetusharjoittelupäivälle. 

Eikä siinä vielä kaikki vaan toteutin myös oppimisyhteisö-opintojakson kokeilun kaiken luennoinnin ja työskentelyn lomassa. Opetukseni olin suunnittellut luentoja täydentävien videoiden katselulla. Näytin siis opiskelijoille oppitunnin aikana muutaman lyhyen videon ja ennen videon katselua jaon heille 3 paperilappusta. Ohjeistuksena oli videon katselun ohessa kirjata näihin paperilappusiin 3 merkityksellistä sanaa snoezelenistä. Videon katselun jälkeen he ryhmissä käyttivät jokainen puheenvuoron kertoen kukin omista sanavalinnoistaan. Ilokseni jokainen opiskelija kirjoitti nämä 3 sanaa ja jokaisessa ryhmässä kukin opiskelija vuorollaan kertoi omista sana valinnoistaan. Onnistunut kokeilu kaiken kaikkiaan kun vielä muutamassa palauteessa luki näin: 

"Kirjoitusjuttu oli hyvä tapa saada keskittymään videon katseluun."

"Oli hauskaa kun videon aikana oli tehtävä miettiä sanoja, niin siihen keskittyi ihan eri tavalla."

"Ryhmäkeskustelut saivat kaikki osallistumaan aiheesta keskusteluun ja videoiden avulla oppi aiheesta hyvin."

Sain siis opiskelijat keskittymään opetukseeni ja vielä oppimistakin tapahtui. Tästä on hyvä jatkaa uusien kokemuksien hankkimista ja opettaja-minäni sen kun vaan jatkaa kehittymistään!!!

Case-pohjainen oppiminen

Case eli tapauskuvaus tai todellinen esimerkki tuovat opetukseen mielekkäitä ja oppijaa motivoivia tekijöitä. Case voi olla teksti, äänitiedosto tai artikkeli, joka ankkuroi opeteltavat asiat aitoihin, todellisiin kysymyksiin. Lähtökohtana tulee olla autenttinen tilanne, jolla luodaan luonnollinen konteksti ja lähtökohta opittaville asioille. Case-pohjainen oppiminen soveltuu käytettäväksi kaikilla asteilla ja kaikissa aineissa. Case-pohjainen oppiminen sopii erityisesti käytettäväksi oppimisprosessissa, jossa opittavat tiedot ja taidot halutaan ankkuroida autenttisiin tilanteisiin. Usein myös ei-niin-motivoituneet oppijat saadaan casen avulla prosessoimaan ilmiöitä ja opittavaa asiaa. (Silander 2003, 163-166.)

Opetusharjoittelussani, vammaispalvelutyö, aion opettaa opiskelijoille vammaisten henkilöiden palvelujärjestelmän. Opetuksen ja oppimisen tukena käytän asiantuntijaluennoitsijaa eli luennoilleni tulee vammainen henkilö kertomaan omakohtaiset kokemukset palvelujärjestelmästä. Asiantuntijaluennoitsija on case-pohjaisen opetuksen todellinen case ja tämän kertomuksen myötä toivon syntyvän keskustelua, jonka myötä toteutuisi oppiminen.

Lähde: Koli, H. & Siljander, P. 2003. Verkko-opetuksen työkalupakki. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab.

Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilusuunnitelma

Opiskelijoiden ja itseni vuorovaikutustaitojen sekä dialogisuuden toteutumista aion testata opetusharjoittelussani lähiopetuspäivänä perjantaina 17.1. Aiheemme kyseisenä päivänä on snoezelen, johon liittyen katsomme opiskelijoiden kanssa videon. Tämän jälkeen he pienryhmissä vastaavat ennalta annettuihin kysymyksiin. Jokaiselle opiskelijalle jaan 3 vastausvuoroa eli 3 paperilappusta, jotta jokainen käyttää puheenvuoron. Erityisesti tämän lähipäivän aikana haluan jokaisen opiskelijan käyttävän puheenvuoron, sillä opetuskielenä on englanti. Lisäksi opetusryhmä on minulle vieras ja en näin ollen tiedä opiskelijoiden osallistumisen aktiivisuutta, joten näin toimien saan varmistettua jokaisen opiskelijan osallistuvan ryhmätyöskentelyyn. Lopuksi ryhmä saa valita yhden jäsenen, joka esittelee muille ryhmän aikaansaannokset.

Energinen, tapaturma-altis vai koheltaja?

                     Johdanto

Artikkelini pohjautuu sensoriseen integraatioon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin oppimisessa ja opetuksessa. Koulumaailmassa opettajat ovat erityisen nopeita ja näppäriä tekemään oppilaiden oppimisesta ja käytöksestä erilaisia kokemukseen tai pelkkään mututuntumaan perustuvia johtopäätöksiä. Opettajana olisikin erittäin tärkeää olla tietoinen, että näillä johtopäätöksillä on suuri merkitys suhtautumiseen, vuorovaikutukseen ja asennoitumiseen oppilaita kohtaan, jotka vaikuttavat oppilaan itsetunnon kehitykseen ja sen myötä oppimiseen. Oppilaan oikeusturvan ja tasa-arvoisen kohtelun toteutumiseksi opettajan tulisi pohtia laajasti kokonaisuutta ja olla tietoinen monista oppilaan käytökseen liittyvistä erilaisista vaikutteista kuten temperamentti, persoona, kasvatusympäristö, kodin kasvatustavat ja puhumattakaan monille vieraammista asioista kuten sensorisen integraation häiriön oppilaalle mukanaan tuomista haasteista keskittymiseen, oppimiseen ja työskentelyyn opetustilanteessa. Tämä kaikkihan muokkaa oppilaan koulupolkua hyvin paljon, joten toivon opettajien olevan avoimia uusille tieteellisille tutkimuksille, perheiden oman lapsen tuntemukselle, joiden avulla saa mahdollisimman laajan tietoisuuden joskus todella monimutkaisestakin kirjosta oppilaiden kehityksen ja oppimisen haasteista.

                      Mitä ajattelet ja sanot minusta

                      sitä luulet minusta

                      sinä olet sellainen minulle

                      miten minut näet.

                      Usko kuitenkin, että

                      mitä teet minulle

                      miten kuuntelet minua

                      sellainen minusta tulee.

- Mikko Palsio 1994 -

Sensorisen integraation käsitteestä on Suomessa alettu puhumaan 1970- ja 1980-luvuilla, jonka myötä Sity-yhdistys perheitä ja ammattihenkilöstöä varten on perustettu 1992. Nykyisin järjestetään vuosittain aiheeseen liittyvää koulutusta ja seminaareja, joiden myötä tietoisuutta ja ymmärrystä halutaan lisätä entisestään varsinkin opetuksen ammattilaisten keskuudessa. Kirjallisuutta sensoriseen integraatioon liittyen on hyvin saatavilla ja aiheeseen liittyviä tutkimuksia julkaistaan lähes vuosittain. Artikkelini myötä pyrin antamaan lukijoille pikakatsauksen sensorisen integraation häiriöstä, ymmärrystä oppilaiden poikkeaviin käytöstapoihin tai oppimisen haasteisiin ja erityisesti arkipäivän työvälineitä opetuksen suunnittelun pohjaksi. Omakohtaista kokemusta sensorisen integraatioon liittyvistä asioista minulla ei ole tai en ole osannut tietämättömyyttäni niitä yhdistää juuri tähän aihealueeseen. Jatkossa käytän sensorisen integraation käsitteestä lyhennettä SI.             

                      Mitä on sensorinen integraatio?

Sensorinen integraatio on synnynnäinen neurobiologinen prosessi, mikä ilmenee aivojen puutteellisena toimintana. Tämä tarkoittaa tapaa, jolla me jäsennämme aistitiedon käyttöä varten. Aistit lähettävät aivoille tietoa kehomme fyysisestä tilasta sekä ympäristöstämme. Aivoihimme saapuu joka hetki lukematon määrä aistimuksia – ei ainoastaan silmistä ja korvista vaan jokaisesta kehomme osasta. Tärkeää on huomioida myös aivan erityinen aistimme, jonka myötä aistimme painovoimaa ja kehomme liikkeitä suhteessa maan pintaan. (Ayres 2008, 26 – 28.) 

Hallitun toimintamme ja oppimisen perustana on jo varhain kehittyvien ja syntymästä lähtien toiminnassa olevien kehonaistijärjestelmien (taktiilisen=tuntoaistitieto, proprioseptiivisen =asentoaistitieto ja vestibulaarisen=tasapaino- ja liikeaistitieto) välittämän tiedon käsittely keskushermostossa yhteistoiminnassa näkö- ja kuulojärjestelmien kanssa. Kun aivot käsittelevät aistitietoa tehokkaasti, reagointi ympäristön ärsykkeisiin on tarkoituksenmukaista; ihminen kehittyy ja oppii uusia taitoja aktiivisen toiminnan ja eri aistien kautta saadun tiedon välisen vuorovaikutuksen kautta. SI- käsitteenä on aistitiedon käsittelyä ja jäsentämistä käyttökelpoiseen muotoon keskushermostossa yhteistyössä ympäristön vuorovaikutuksen kanssa. (Sensorisen integraation terapian yhdistys ry:n verkkojulkaisu n.d.) Aivojemme täytyy siis tehdä ymmärrettäväksi kehostamme ja ympäristöstämme tuleva aistitieto, joka luo perustan oppimiselle ja tarkoituksenmukaiselle toiminnalle sekä käyttäytymisen hallinnalle ja mikäli näin ei tapahdu puhutaan sensorisen integraation häiriöstä. (Siven n.d.)

SI keskittyy kolmeen tuntoalueeseen. Ne koostuvat kosketus-, tasapaino- ja tila-aistimuksista. Kosketusaistimuksiin perustuva taktiilinen järjestelmä käsittää ihonalaisen hermoston ja lähettää kosketuksen, kivun tai lämpötilan kautta tietoa aivoille. Vestibulaarisen systeemin eli hermoston tasapainojärjestelmän häiriöt liittyvät sisäkorvan rakenteisiin, jotka ilmenevät joko stimulaationa eli heijaamisena/hyppimisenä tai kömpelyytenä ja mm. kyvyttömyytenä selvitä epätasapainoisessa maastossa. Tila-aistimukset eli proprioseptiivinen järjestelmä on tuntoalue, joka koostuu lihaksistoa, niveliä ja refleksejä ohjaavasta alitajuisesta hermojärjestelmästä. Sen häiriöt aiheuttavat kehon avaruudellisen aseman hahmottamisen vaikeuksia eli henkilöllä on esim. vaikeuksia istua pehmeästi tuoliin

tai kävellä sulavasti. (Viitapohja 2010.)

Kranowitzin (2003, 29) mukaan aivojen ja käyttäytymisen välinen yhteys on hyvin vahva. SI-häiriöisen henkilön aivotoiminta on jäsentymätöntä ja sen vuoksi myös hänen käyttäytyminen on jäsentymätöntä. Kehitys ei etene järjestelmällisesti ja jokapäiväisten askareiden suorittaminen on haastavaa sekä arkipäiväisiin tapahtumiin

reagointi hienosäätöhäiriöiselle henkilölle todella vaikeaa.

SI-oppilas luokassa

Aistikokemusten tärkeyden merkitys näkyy erityisesti oppimisessa. Opetettavien asioiden konkretisoiminen helpottaa oppimista; koskettelemalla, liikuttelemalla, jopa maistamalla ja haistamalla oppilas oppii abstraktien asioiden merkityksiä. Oppilaat oppivat yksi kuuntelemalla, toinen näkemällä ja kolmas vasta tekemisen kautta.   Tärkeää opetuksessa on huomioida oppilaiden tarvitsevan erilaisia aistikokemuksia oppiakseen uuden asian; kehostamme ja ympäristöstämme tulevan aistitiedon tulee tulla aivojemme kautta ymmärrettäväksi, jotta voimme keskittyä, suunnitella toimintaamme, toimia ohjeiden mukaan ja pysyä rauhallisina. (Siven et.al. n.d.) Kranowitz (2003, 36-37) toteaa, että SI-häiriö ei ole itsessään oppimisvaikeus. Se voi kuitenkin johtaa oppimisvaikeuksiin vaikuttaessaan oppilaan auditiivis-kielellisiin taitoihin, visuospatiaalisiin taitoihin ja taitoon käsitellä sekä sarjoittaa tietoa. Lisäksi on tärkeää huomioida, että SI-häiriö on oireiltaan samanlainen kuin ADD (tarkkaavuushäiriö) tai ADHD (tarkkaavuuden ja ylivilkkauden häiriö), mutta näiden hoitokeinot ovat erilaiset varsinkin lääkityksen osalta, sillä SI-häiriöinen ei saa minkäänlaista apua lääkityksestä vaan suurin tuki tulee toimintaterapiasta, ammattihenkilöstön ymmärryksestä ja opetusjärjestelyiden muokkaamisesta. 

.

Taktiilisen järjestelmän häiriöt voivat näyttäytyä koskettamisen välttelynä, tietynnäköisten ruokien ja vaatteiden hylkimisenä, pesemisen vastustamisena sekä esineiden käsittelyn poikkeuksellisena varovaisuutena. Ne saattavat aiheuttaa eristäytymistä, ärtyneisyyttä ja levottomuutta. Taktiilisen järjestelmän häiriö saattaa aiheuttaa myös mm. erityisen vaikean kosketusherkkyyden, koska tuntoaisti voi johtaa ylisuureen hermoimpulssivaikutukseen aivojen korkeissa kerroksissa. Näin esim. halaaminen saattaa sekoittaa hetkeksi aivojen tavanomaisen toimintamekanismin. Näihin haasteisiin voidaan vaikuttaa toimintaterapian kautta, joissa on tarkoitus antaa keskushermoston kannalta helppoja sensorisia ärsykkeitä ja auttaa SI-häiriöistä henkilöä muokkaamaan ja käsittelemään sensorista tietoa itselleen sopivalla tavalla. Tila-aistimukset eli proprioseptiivinen järjestelmän tuntoalue ilmenee heikkoa kynäotteena tai lusikkaa on hankala pitää kädessä sekä paidan napitus ei onnistu. Siistin syömisen oppiminen on vaikeaa, samoin uusien motoristen taitojen omaksuminen. Niin ikään motoristen tehtävien etukäteissuunnittelu tuottaa ongelmia. (Viitapohja 2010.)

Vinkkejä opettajalle

Yhteistyö terapeuttien kanssa auttaa opettajaa näkemään laajemmin lapsen kykyä oppija ja hallita käyttäytymistään. Tiedon myötä opettajan ymmärrys lisääntyy ja hän pystyy muokkaamaan opetustilanteita oppilaalle aistimuksien kuormittavuudelta sopiviksi, jonka myötä koulunkäynti helpottuu. Tulevien tilanteiden ennakointi on myös tärkeää oppilaan käytöksen säätelyssä. Opettajan tuki on tärkeää ja abstraktien asioiden opettamisen tueksi erilaiset aistikokemukset auttavat oppilaan ajattelun kehittymistä. Opettajan tulisi myös huomioida välituntien merkitys, jolloin oppilas saa paljon aistikokemuksia. Kannustamalla liikkumiseen ja tekemiseen aktivaatio- ja vireystaso nousevat, joiden myötä oppitunnilla paikoillaan istuminen keskittyneesti on helpompaa. (Siven n.d.)

Oppilaalle asetetut paineet tehtävien suorittamiseen saattavat helposti murtaa SI-häiriöisen oppilaan. Kouluympäristön jatkuva muuttuminen on vaikeaa, matematiikasta käsitöihin, ruokasalista jumppasaliin jne. eli kannattaa antaa aikaa hitaankin henkilön omaksua jatkuvat tilanvaihdokset. Lisäksi aistiärsykkeiden määrää tulee pyrkiä säätelemään, sillä äänet, valot, hajut yms. ylikuormittavat helposti oppilaan. Huomion arvoista on myös aistiärsykkeiden vähäisyys eli liian pitkään paikalla istuminenkin ilman esimerkiksi venyttelytaukoja lamaannuttaa oppilaan vireystilan. Opettajille tietoisuus, miten aloitan Si-häiriöisen oppilaan oppimisen tukemisen, on vaikeaa, mutta yhteistyö eri ammattihenkilöiden ja perheiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää. (Kranowitz 2003, 202-203.)  

Ayres (2008, 38-39) lisää opetuksen haasteiksi opettajien antamat ohjeistukset eli ohjeita annetaan putkeen useita, jolloin oppilaan muistamisen haasteet lisääntyvät ja ensimmäisenkin ohjeen mukainen toiminta jää tekemättä. Opetuksen kuuntelu täpötäydessä luokassa voi olla vaikeaa eli istumajärjestys kannattaa miettiä tarkkaan. Oppilaan voi olla myös vaikeaa puhua ongelmistaan tai hän ei ehkä edes ymmärrä niitä. On myös asioita, joita oppilas ei tietoisesti voi lainkaan hallita eli on hyödytöntä käskeä oppilasta hillitsemään itseään tai keskittymään paremmin, jos ei siihen kykene. Palkkiot ja rangaistukset eivät auta aivoja jäsentämään aistimuksia. Oppilaan itsetunnon kehittymisen kannalta olisi tärkeää sopivien aistimuksien ja tarkoituksenmukaisten toimintareaktioiden mahdollistaminen, sillä keskustelujen on todettu jopa pahentavan tilannetta oppilaan saadessa negatiivista palautetta kokemus huonoudesta ja pahuudesta heikentää koko ajan itsetuntoa.

Pohdinta

Kyllä meitä on monta junaan menijää ja osa jää vielä laiturillekin. Opetus on haaste, jonka kohtaamme päivittäin. Opettajan aito kiinnostus ja halu tukea oppilaita oppimisprosesseissaan ovat lähtökohtia kaikkien onnistumisen kokemukselle. Paljon on erilaisuutta ja huomioitavia asioita, mutta toisaalta yhden asian huomioiminen ei pelkästään tue yhtä oppilasta vaan todennäköisesti koko ryhmä saa tarvitsemansa tuen oppimiseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi opetuksessa ohjeiden antamista, opettajan selkokielisyyttä, koulupäivän jäsentyneisyyttä ilman kaoottisuutta ja jatkuvasti vaihtuvia tilanteita.

Tiedon määrä on valtava ja lisääntyy koko ajan, jonka vuoksi hetkittäin mietin omien aivojen kapasiteettia eli milloin aivoni ovat niin täynnä, että uutta tietoa ei voi enää vastaanottaa vai onko se niin, että aivoissa tietomäärä ei lisäänny vaan tarkentuu juuri niihin asioihin, joita sillä hetkellä tarvitsen? Oli niin tai näin toivon, että emme opettajina kuitenkaan ahdistuisi oppilaiden erilaisuudesta ja niiden mukanaan tuomista haasteista vaan oppimisemme itsekin joka päivä jotain uutta ja ehkä eläkepäivien lähestyessä voisimme todeta olevamme monen asian asiantuntijoita! 

 

Lähteet

Ayres, J. 2008. Aistimusten aallokossa. Sensorisen integraation häiriö ja terapia. Juva: WS Bookwell Oy.

Kranowitz, C. 2003. Tahatonta tohellusta. Juva: WS Bookwell Oy.

Sensorisen integraation terapian yhdistys ry:n verkkojulkaisu. Viitattu 29.11.2013. http://www.sity.fi/si-teoria.html

Siven, K. & Rouhiainen, S. & Danner, P. & Lehtola, S-M. Sensorinen integraatio, aistitiedon käsittely: vastauksia opettajille.  Sity ry:n julkaisu. www.sity.fi/Opettajille.pdf‎

Viitapohja, K. 2010. Sensorinen integraatio. Rinnekoti-Säätiön tietopankki. Viitattu 26.11.2013. http://www.kvhtietopankki.fi/kunt/sensor_i/

Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilun toteutuksen reflektointi

Nyt olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi vuorovaikutuksen, dialogisuuden ja ryhmädynamiikan saralla. Osallistuin opetusharjoittelupaikkani ohjaavan opettajan tiimipalaveriin ja sain kyllä aimo annoksen uusia näkemyksiä työyhteisön toimivuudesta, haasteista, tasa-arvoisesta kuuntelusta yms. Posiitivista ja ilahduttavaa oli palaverin aluksi tehty esittelykierros, jonka tarkoituksena oli kaikkien osallistujien tietoiseksi tuleminen meikäläisestä ja minun tietoisuuden lisääminen eri opettajien opetusalasta ja kokemuksesta. Tämän esittelyn myötä koin, että olin tervetullut kyseiseen palaveriin ja sain heti palaverin aluksi luoda oman näkemyksen jokaisesta persoonasta.

Palaveri eteni esityslistan mukaan, mutta puheenvuorojen pituuden rajaaminen oli puheenjohtajalle hankalaa, minkä vuoksi aikaa kului suunniteltua kauemmin. Lisäksi hetkittäin puheenvuorojen jakaminen oli haasteellista, koska toiset pyysivät viittaamalla puheenvuoron, kun taas toiset vaan aloittivat puhumisen. Omaksi tavoitteekseni olin asettanut tasa-arvoisena jäsenenä olemisen, mikä ei kylläkään toteutunut, sillä hetkittäin minusta tuntui, että en edes tiennyt mistä puhuttiin erilaisten lyhenteiden käyttämisen vuoksi ja yksi mielenkiintoinen asia oli, että ihmiset jättivät välillä lauseensa kesken sillä hetkellä kun muut osallistujat tuntuivat ymmärtävän mistä puhuttiin. Tämä lauseen kesken jättäminen aiheutti sen, että meikäläinen putosi hetkittäin täysin kärryiltä. Näinhän se tietysti menee, että tarpeeksi tutussa porukassa toimimme sisäsyntyisten mekanismienpohjalta ja tottumusten mukaan eli kukaan muu ei varmaan huomannut edes mitään ihmeellistä lauseen jäädessä kesken vaan keskustelu jatkui muiden lisäkommenteilla. En kuitenkaan koe, että kenelläkään oli tarkoitus pudottaa minua kärryiltä vaan tämä oli vain tiimin tapa toimia. Ehkäpä näin toimimme myös omissa työyhteisöissämme?!?

Omia puheenvuoroja en käyttänyt, sillä en kokenut tuovani mitään lisää keskusteluun ja ajan rajallisuuden vuoksi en halunnut pitkittää palaveria. Joidenkin henkilöiden kuuntelu tuotti minulle hieman haastetta, sillä tekstiä tuli ja tuli ja asiat vähän niin kuin junnasivat paikoillaan eli tavoitteeni kaikkien tasa-arvoinen kuuntelu jäi myös toteutumatta. Kiva oli seurata osallistujien ilmeitä ja tietysti tulkita niitä sekä joidenkin puuhasteluja kännyköiden tai kalenterien kimpussa. Joukosta löytyi monen monta roolimallia ja hyvin pystyisin nimeämään työyhteisön vetäytyjät, johtajat, kuuntelijat ja kehittäjät. Tämän kokemuksen myötä täytyy todeta, että on todella vaikeaa tasa-arvoisen keskustelun, vuorovaikutuksen ja osallisuuden mahdollistaminen.

Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilusuunnitelma

Opetusharjoitteluni aion tehdä sosionomiopiskelijoiden opetuksessa. Tulen siis työskentelemään ammattikorkeakoulussa ja tämä on minulle aivan uusi aluevaltaus. Olen työskennellyt koulumaailmassa peruskoulun puolella, mutta työskentely aikuisopiskelijoiden parissa on uutta. Toisaalta luulisin, että myös työyhteisö eroaa peruskoulun hyvin tiivistä yhteisöstä enemmän itsenäisemmäksi työnteoksi ja kollegoiden näkeminen vain palavereiden ja tiimien kautta on tavanomaista. Haluan päästä opetusharjoitteluni myötä näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon ja monelta ei suunnalta myös opettajan työnkuvaa ammatillisessa koulussa ja sen vuoksi olen menossa ohjaavan opettajani tiimipalaveriin syksyn 2013 aikana. Tiimipalaveriin osallistumisen tarkoituksena on saada jonkinlainen laajempi kuva ammatillisen opettajan työnkuvasta, yhteistyötahoista, työmuodoista yms. Tämä on myös oiva tilaisuus nähdä millaisia erilaisia persoonia työyhteisö sisältää sekä kuinka asioista keskustellaan, kyseenalaistetaan, pohditaan ja päätetään eli millainen vuorovaikutus tämäntyyppisessä työyhteisössä/tiimissä on.

Tämän vuorovaikutusosaamisen tehtävän aion toteuttaa osallistumalla tiimipalaveriin. Osallistun kyseiseen palaveriin opiskelijan ominaisuudessa eli kokemattomana, tietämättömänä ja hieman arkana & ujona; ainakin ennakko-oletuksen luulen olevan persoonastani ja roolistani tämäntyyppinen. Tavoitteenani on kuitenkin olla tasa-arvoinen tiimin jäsen ja toivon saavani kokemuksen, että opiskelijakin voi tietää/osata monia asioita tai ainakin hänellä voi olla hyviä näkemyksiä/kokemuksia.

Pääsääntöisesti olen aiemmin ollut palavereissa tasa-arvoinen ja –veroinen jäsen, mutta nyt olen ennakkoasetelman mukaan aivan erilaisessa roolissa. Pyrin kuitenkin osallistumaan palaveriin sanomalla, kysymällä tai tiedustelemalla asioista ja toivon, että koen kuuluvani tiimiin edes tulemalla kuulluksi. Tämähän on ”vaikea” asetelma, koska usein vuorovaikutuksessa rooleilla on suuri merkitys ryhmän toimintaan ja itsensä hieman araksi kokeva tai muiden ryhmäläisten silmissä erilaisessa asemassa oleva saattaa jäädä muiden jalkoihin eikä tule kuulluksi lainakaan. Pyrin kuitenkin luottamaan omaan tietämykseeni ja taitoihini tiimin jäsenenä työskentelystä, jonka myötä saisin kokemuksen, että erilaisessa asemassakin oleva jäsen saa tuotua mielipiteensä esiin ja muut tiimin jäsenet aidosti kuuntelevat mitä sanottavaa kullakin jäsenellä on. Toisaalta myös muiden kuuntelu, erilaisten mielipiteiden hyväksyminen ja kysyminen jollen ehkä tarkkaan ymmärtänyt mitä joku sanoi, ovat asioita, joissa minun pitää opettaa itseäni. Olen hyvin vahva persoona mielipiteiltäni ja tieto-taidoiltani, joten muiden eriävien näkemyksien kuuleminen sekä hyväksyminen ovat oppimisen saralla olevia asioita. Kategorioin myös helposti ihmiset niihin keitä kuuntelen mielelläni ja taas toisaalta niihin, joiden mielipiteitä en haluaisi kuulla lainkaan ja tämäntyyppisten asetelmien luominen on vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta huonoa ja sen vuoksi minun pitää kehittää omaa ajatteluani ja persoonaani.   

 

VOT- mikä opintojakso???

Verkkoympäristöt opettajan työssä opintojakso oli hikeä, ahdistusta ja onnistumisen kokemuksia. Aluksi olin aivan näännyksissä jo ajatuksesta, mitä kaikkea tulisi osata verkon välityksellä tehdä. Erilaisia nimiä vilahteli vauhdilla sinne tänne ja uusia tapoja hakea tietoa tai välittää sitä opiskelukavereille oli jatkuvaa. Koin keikkuvani juuri ja juuri mukana sekä kuitenkin saavani tukevamman otteen päivä päivältä ohuen ohuesta langasta tuntui ahdistavan loistavalta. Ahdistusta toi tunne langan katkeamisesta ja loistavuus-tunne syntyi ohuenkin langan kestävyydestä. Tämän jakson aikana olen todella joutunut laittamaan itseni ja tietämykseni koetukselle monta kertaa ja loppujen lopuksi voin sanoa voittaneeni jokaisen "kamppailun". Verkko-oppiminen on ollut haastavaa, mutta rikasta!

Nyt näin jakson loppumetreillä koen olevani jo aika taitava verkonvälityksellä työskentelevä oppilas. Taitoni ovat kehittyneet niin hyviksi, että käytän verkkoympäristöjä kuin kynää ja eiköhän tämäntyyppinen oppiminen ollut tämän jakson tavoitteena. Ilahtuneena voin todeta opintopiirimmekin työskentelevän tosta noin vaan tehtävien kimpussa verkon välityksellä.

MULTISENSORISTEN TYÖTAPOJEN HUOMIOIMINEN OPETUKSESSA

JOHDANTO

Kiinnostukseni multisensoriseen työhön syttyi opetusharjoitteluni suunnittelun myötä. Artikkelin tärkeimmän käsitteen, multisensorinen työ, sain opetusharjoitteluani ohjaavalta opettajalta. Kiinnostuin aiheesta heti ja halusin tutustua siihen syvällisemmin, joten päätin kirjoittaa aiheesta artikkelin. Artikkelin tarkoituksena on itseni ja lukijoiden tietoiseksi tuleminen multisensorisesta työstä sekä tietoisuuden linkittäminen käytäntöön eli kuinka voimme huomioida opetusta suunnitellessamme ja opetusjärjestelyissämme multisensoristen asioiden vaikutukset oppilaiden oppimiseen. 

Multisensorisesta työstä on kirjoitettu hyvin vähän suomenkielisiä teoksia, mutta englanninkielistä teoriaa löytyy enemmän. Englanninkielistä tutkimusmateriaaliakin löytyy ja viime vuosina suomenkielisiä ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekemiä tutkimuksia aiheesta on ilmestynyt. Ylipäätään luulen aiheen olevan hyvin vieras, vaikka uskon monesta opetusryhmästä löytyvän oppilaita, joille aistimukset, tuntemukset ja kokemukset tilasta, ihmisistä, äänistä yms. ovat hyvinkin ratkaisevia miellyttävän oppimiskokemuksen saamiseksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että juuri oppilaan tuntemuksilla ja kokemuksilla on valtava merkitys oppimisessa ja sen vuoksi multisensorisuutta tulisi huomioida enemmän opetuksessa. Aiheeseen liittyvää käytännön kokemusta minulla on hieman. Oman kokemuksen soveltaminen ja peilaaminen teoreettiseen tietoon sekä omien kokemuksien rikastuttaminen teoreettisilla faktoilla oli artikkelin kirjoittamisessa erittäin tärkeää. 

Multisensoriseen työhön liittyy läheisesti käsite sensorinen integraatio, joten jatkotoimenpiteenä aion kirjoittaa artikkelin sensorisesta integraatiosta saadakseni laajemman kokonaiskuvan multisensorisesta työstä. Lisäksi sensorisen integraation tarkastelun myötä toivon saavani lisää työkaluja opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

MULTISENSORISUUS    

Moniaistisuus eli multisensorisuus tarkoittaa usean aistin välityksellä yhtäaikaisesti saatua aistikokemusta. Ihminen hahmottaa maailmaa eri aistien välityksellä. (Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa. 2009.)

copyright papunet.net

” Aistiemme avulla tunnemme, haistamme, kuulemme, maistamme, näemme, koemme, nautimme, muistamme ja iloitsemme. Koemme kuuluvamme johonkin, tunnemme olevamme tekeviä ja tuntevia, puhumme, saamme tiedot asennoistamme, liikkeistämme, tasapainostamme. Joskus tarvitsemme enemmän aistimuksia, joskus vähemmän. Aistit vaikuttavat käyttäytymiseen, mielialaan, vuorovaikutukseen.”  (Kivi n.d.)

Multisensorinen työ on sateenkaarikäsite metodeille snoezelen, multisensorinen ympäristö ja sensorinen integraatio sekä luoville metodeille kuten musiikki- ja toimintaterapia (Sirkkola & Veikkola & Ala-Opas. 2008, 7). Sosiaalityössä multisensorinen työ liitetään usein vammaistyöhön, koska vammaistyön opetus-, kuntoutus- ja terapiatyö ovat aisteihin ja elämyksiin perustuvia. Tavoitteena on rentoutuminen ja oppiminen sekä aktivointi. Multisensorisen työn menetelmiä vammaistyössä ovat musiikki, draama ja tanssi sekä erilaiset muistelu- ja eläytymismenetelmät. Moniaistisuutta voidaan siis käyttää rentoutuksen ja hyvinvoinnin tuottamiseen. (Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa 2009.)

Sirkkolan ja Ala-Oppaan (2006, 60) mukaan yksilötason multisensoriseen työhön liittyy paljon huomioitavia asioita. Lähtökohtana on asiakkaan aistien kartoittaminen ja mieltymysten huomioiminen aistitoiminnoissa. Nämä kartoitukset tulisi tehdä asiakkaan omassa elinympäristössä. Helpon ja luotettavan kartoituksen tekeminen on joskus erittäin vaikeaa, koska multisensorisen työn asiakaskunnan, vaikeimmin kehitysvammaiset tai vahvasti autistiset henkilöt, omien tunteiden, kokemuksien ja aistimuksien kertominen on heille hyvin vaikeaa. Luotettavimman palautteen saa havainnoimalla asiakkaan kulloistakin toimintahetkeä ja kehittämällä toimintoja kohti asiakkaan omia valintoja. Usein tiedon keruuseen tarvitaan kuvallista materiaalia, haastatteluja ja jatkuvaa havainnointia.

MULTISENSORINEN YMPÄRISTÖ
 

Multisensorinen ympäristö on tietoisesti valittu ja rakennettu ympäristö, joka on tarkoitettu rentoutumiseen tai aktiiviseen toimintaan. Tässä ympäristössä stimulaatiota voidaan kontrolloida, muunnella, vahvistaa, heikentää, käyttää erikseen tai yhdistelminä, suunnitella aktiivisen tai passiivisen vuorovaikutuksen tarpeisiin ja tilapäisesti muuntaa yksilössä havaitun motivaation, kiinnostuksen, harrastuksen, rentoutuksen, terapian tai muun toiminnan tarpeisiin. Multisensorinen ympäristö on luonteeltaan fyysinen, psykologinen ja/tai sosiaalinen. (Ala-Opas & Sirkkola 2006, 6.)

Multisensorisen ympäristön kehittelyssä luodaan uudenlainen toimintamalli ja hyödynnetään uutta teknologiaa. Multisensoriset tilat voivat olla viitteellisiä, ryhmän yhdessä rakentamia ja melko yleisiäkin maisemia. Toisaalta niihin voidaan haluttaessa yhdistää hyvin henkilökohtaisia muistoja, vaikka oman kotitalon tai kotikylän kuva. Nykyteknologia tekee tilan ääni- ja kuvamaailmasta helposti muokattavan. (Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa. 2009.)

MULTISENSORIUS OPETUKSESSA

Opetuksessa eri aistikanavien kautta tulevien miellyttävien aistikokemusten ja

-elämysten avulla saavutetaan aktivoivan toiminnan ja rentoutumisen tasapaino, jolloin löytyy suotuisa vireystila oppimiselle, mielikuvitukselle, tunteille, luovuudelle, itseluottamuksen rakentumiselle, stressin ja paineiden vähentymiselle sekä vuorovaikutukselle. Kuuloaistia voidaan aktivoida esimerkiksi vedenäänillä, linnunlaululla, musiikilla ja muilla luontoäänillä. Tuntoaistimuksia voidaan tuottaa koskettamalla erilaisia pintoja ja miellyttäviä esineitä, kun taas hajuaistia stimuloidaan miellyttävillä tuoksuilla ja makuaistia voidaan aktivoida ruualla ja juomilla. (Kivi n.d.)

Opetuksessa multisensorisuuden työn tarkoituksena on löytää jokaiselle henkilölle mieluisa toimintaympäristö ja luottaa henkilön itsensä tekemiin valintoihin. Multisensorinen työ edellyttää opettajan ja oppilaan välistä kiinteää vuorovaikutusta. Vuorovaikutus on usein ei-kielellistä ja saattaa vaatia opettajan omaan intuitioon tukeutumista. Multisensorisessa työssä aktivoivat tai rentouttavat opetus- kuntoutus- ja vapaa-ajan hetket ovat tarkoituksenmukaisia toimintoja. Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan muuntautuvia tiloja, helposti käytettäviä teknisiä apuvälineitä ja esteettisesti tyydyttäviä toimintamahdollisuuksia. (Sirkkola & Ala-Opas 2006, 59.)

Opetuksessa ryhmien monipuolinen osallistaminen on väline voimaantumiseen ja kulttuurisen demokratian mahdollistamiseen. Opetuksen onnistumiseksi puhutaan usein opetuksen- ja vuorovaikutuksen tasoista, mutta harvemmin tarkastellaan fyysisen ympäristön ja oppimisvälineiden merkitystä oppimisprosesseissa. Multisensorinen ympäristö on opetuksen työmenetelmä eli sosiokulttuurinen multisensorinen työ, jossa luovuutta, taiteen eri muotoja sekä elämyksellisyyttä hyödynnetään innostavien toimintojen löytämiseksi. Ajan, paikan ja toimijoiden ominaisuudet määrittävät multisensorisen työn sisällön. Työntekijöiden ammattitaito ja asenteet sekä mahdollisuus moniammatilliseen yhteistyöhön ovat ehkä tärkeimmät elementit osallistavan moniaistisen oppimisympäristön suunnittelussa, käytössä ja arvioinnissa. Opetus liittyy oppimiseen ja vuorovaikutukseen, mutta myös optimaalisen oppimisympäristön käyttöön. Yhtenä tavoitteena voisivat olla myös oppilaan elämänlaadun ja onnellisuuden lisääminen, rentoutumisen ja välittömän vuorovaikutuksen mahdollistaminen. Parhaassa tapauksessa luokkaan syntyy Flow, joka voimaannuttaa sekä oppilaita että opettajia. (Sirkkola 2008, 37.)

OMAT NÄKEMYKSET MULTISENSORISUUDESTA

Multisensorisuuden huomioiminen opetuksessa vaatii hieman ajatustyötä, jonka myötä opetuksen toteuttaminen näitä aatoksia ja oppeja noudattaen on mielestäni toteutettavissa ilman suuria ”ponnistuksia”. Erilaisten aistielämyksien huomioiminen luokassa on ensinnäkin visuaalisuuteen liittyvää, mitä opettajana laitan luokan seinille ja millaisia opetusmateriaaleja (valokuvat, lehtileikkeet, symbolit, piirustukset yms.) käytän. Toisaalta mitä voin opettaa kuulemalla: sanat, laulut, tarinat, äänet ylipäätään eli kuinka kanavoin opetukseni auditiivisesti. Jotain asioita voi oppia myös haistamalla (olfaktorisesti) tai maistamalla (gustatorisesti) ja näin toimien voi muistaa miltä koivun lehti tuoksuu tai maistuu ja siitä saada assosiaation puun nimeen, muotoon, kasvuun ja ympäristöön, missä koivu-niminen puu ylipäätään kasvaa. Puuta voi myös koskea ja saada taktiilisen tuntoaistiin liittyvän kokemuksen. Myös työkaluja, kankaita ja muita erilaisia materiaaleja voi koskea ja näin luoda muistijäljen omaan mieleen. Voin siis opettajana tuoda luokkaani konkreettisia tavaroita nähtäväksi ja kosketettavaksi ja näin toimien huomioida multisensorisuuden elementtejä työssäni.  Lisäksi opetuksessa on tärkeää huomioida oppilaat, jotka oppivat tekemällä, liikkumalla, jopa kuuntelevat opetusta keskittyneemmin neulomalla tai piirtämällä samanaikaisesti. Tietysti konkreettinen tekeminen kuten kaivaminen, lypsäminen tai minkä asian ylipäätään opettaminen tekemällä eli vestibulaarista aistikanavaa hyödyntäen on joidenkin oppilaiden oppimisen perusta.

Opetuksessa tulisi myös kiinnittää entistä enemmän huomioita myös vuorovaikutukseen ja kiireettömyyteen, jotta opettaja voi luoda paremmin lempeän, turvallisen ja kannustavan ilmapiirin. Tämän myötä saa, ainakin toivottavasti, myös arat ja hiljaiset oppilaat mukaan keskusteluun ja tuomaan mielipiteensä esiin. Luokkahengen ja ilmapiirin tunnelman kokemuksella on suuri vaikutus oppilaiden kanssakäymiseen, viihtyvyyteen, opiskelumotivaatioon ja kokemukseen tulla hyväksytyksi, mikä on monen oppilaan kohdalla ratkaiseva tekijä opintojen loppuunsaattamiseksi. Multisensorisuuden huomioimien opetuksessa onkin suurelta osin juuri näiden hiljaisten ja erityisten oppilaiden etu. Luulen, että opettajana saan myös paljon lisää voimavaroja itselleni, kun huomioimalla eri aistimuksiin liittyviä asioita voin saada koko oppilasryhmäni motivoitumaan ja jopa nauttimaan opetuksesta.

LÄHTEET

Painamattomat

Kivi, A. n.d. Snoezelen. Viitattu 28.10.2013.

http://www.toimintaterapia.fi/snoezelen.html

Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa. 2009. Viitattu 28.10.2013.  http://moniaistinentila.laurea.fi/taustatjakasitteet.html 

Painetut

Ala-Opas, T. & Sirkkola, M. 2006. Johdanto. Teoksessa Ala-Opas, T. & Sirkkola, M. (toim.) Sosiokulttuurinen multisensorinen työ - kokemuksia vammaistyöstä. Hämeenlinna: Offset Oy, 5-8.

Sirkkola, M. 2008. Osallistava multisensorinen oppimisympäristö. Erika 2/2008, 37.

Sirkkola, M. 2006. Osallistava toimintatutkimus multisensorisen työn tutkimusmenetelmänä. Teoksessa Ala-Opas, T. & Sirkkola, M. (toim.) Sosiokulttuurinen multisensorinen työ – kokemuksia vammaistyöstä. Hämeenlinna: Offset Oy, 59-62.

Sirkkola, M. & Veikkola, P. & Ala-Opas, T. 2008. Multisensory Work Interdisciplinary approach to multisensory methods. Hämeenlinna: HAMK julkaisut.

Vuorovaikutustaitojen likoon laittaminen...

Opetusharjoitteluni aion tehdä sosionomiopiskelijoiden (amk) opetuksessa. Tulen siis työskentelemään ammattikorkeakoulussa ja tämä on minulle aivan uusi aluevaltaus. Olen työskennellyt koulumaailmassa peruskoulun puolella, mutta työskentely aikuisopiskelijoiden parissa on uutta. Toisaalta luulisin, että myös työyhteisö eroaa peruskoulun hyvin tiiviistä yhteisöstä enemmän itsenäisemmäksi työnteoksi ja kollegoiden näkeminen vain palavereiden ja tiimien kautta on tavanomaista. Haluan päästä opetusharjoitteluni myötä näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon ja monelta ei suunnalta myös opettajan työnkuvaa ammatillisessa koulussa ja sen vuoksi olen menossa ohjaavan opettajani tiimipalaveriin syksyn 2013 aikana. Tiimipalaveriin osallistumisen tarkoituksena on saada jonkinlainen laajempi kuva ammatillisen opettajan työnkuvasta, yhteistyötahoista, työmuodoista yms. Tämä on myös oiva tilaisuus nähdä millaisia erilaisia persoonia työyhteisö sisältää sekä kuinka asioista keskustellaan, kyseenalaistetaan, pohditaan ja päätetään eli millainen vuorovaikutus tämäntyyppisessä työyhteisössä/tiimissä on. Osallistun kyseiseen palaveriin opiskelijan ominaisuudessa eli kokemattomana, tietämättömänä ja hieman arkana & ujona; ainakin ennakko-oletuksen luulen olevan persoonastani ja roolistani tämäntyyppinen. Tavoitteenani on kuitenkin olla tasa-arvoinen tiimin jäsen ja toivon saavani kokemuksen, että opiskelijakin voi tietää/osata monia asioita tai ainakin hänellä voi olla hyviä näkemyksiä/kokemuksia.

Pääsääntöisesti olen aiemmin ollut palavereissa tasa-arvoinen ja –veroinen jäsen, mutta nyt olen ennakkoasetelman mukaan aivan erilaisessa roolissa. Pyrin kuitenkin osallistumaan palaveriin sanomalla, kysymällä tai tiedustelemalla asioista ja toivon, että koen kuuluvani tiimiin edes tulemalla kuulluksi. Tämähän on ”vaikea” asetelma, koska usein vuorovaikutuksessa rooleilla on suuri merkitys ryhmän toimintaan ja itsensä hieman araksi kokeva tai muiden ryhmäläisten silmissä erilaisessa asemassa oleva saattaa jäädä muiden jalkoihin eikä tule kuulluksi lainkaan. Pyrin kuitenkin luottamaan omaan tietämykseeni ja taitoihini tiimin jäsenenä työskentelystä, jonka myötä saisin kokemuksen, että erilaisessa asemassakin oleva jäsen saa tuotua mielipiteensä esiin ja muut tiimin jäsenet aidosti kuuntelevat mitä sanottavaa kullakin jäsenellä on. Toisaalta myös muiden kuuntelu, erilaisten mielipiteiden hyväksyminen ja kysyminen jollen ehkä tarkkaan ymmärtänyt mitä joku sanoi, ovat asioita, joissa minun pitää opettaa itseäni. Olen hyvin vahva persoona mielipiteiltäni ja tieto-taidoiltani, joten muiden eriävien näkemyksien kuuleminen sekä hyväksyminen ovat oppimisen saralla olevia asioita. Kategorioin myös helposti ihmiset eli keitä kuuntelen mielelläni ja taas toisaalta niihin, joiden mielipiteitä en haluaisi kuulla lainkaan ja tämäntyyppisten asetelmien luominen on vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta huono. Minun pitää siis edelleen kasvaa (ei kuitenkaan pituutta!) vuorovaikutustaidoiltani ja kehittää omaa ajatteluani sekä persoonaani. 

 

DIGITUTOR?!?

Wautsi wau meikäläinen aloitti tänään kolmipäiväisen digitutor-koulutuksen oman työni puolesta. Meillä oli koko päivä tutustumista erilaisiin digitaalisiin opetusympyröihin ja verkkotyökaluihin, joista muutaman olen tainnut kuulla myös näiden aokk-opintojen parissa?!? Hauska sattuma sinänsä, että tänään ryhmäni, hitaat hämäläiset, kokeilevat erilaisia verkkoympäristöjä ja -yhteisöjä, aivoriihityövälineitä yms., joista esim. google drive on yksi listalla oleva ja sain tänään siihen täsmäkoulutuksen. Voisinkohan jotenkin hieman päteä verkkotapaamisessamme?!? Ei kannata kuitenkaan odottaa liikoja, koska nyt olen omalla koneella ja yksin, joten samojen asioiden tekeminen kuin aamupäivällä opettajajohtoisesti atk-luokassa voi olla hieman haasteellisempaa. Tietysti ihanat ryhmäläiseni auttavat todella paljon eli varmasti testailut onnistuvat meikäläiseltäkin. Verkko-oppimista on nyt siis tarjolla joka saralla ja mielenkiinto näiden työkalujen käyttöön lisääntyy koko ajan. Tietysti mitä tutumpi jokin verkkotyökalu on, sitä helpompi sitä on käyttää ja näin ollen herkemmin siitä tulee myös päivittäisen opetuksen väline.

Illan hämärtyessä digimaailmasta onkin hypättävä valtavan kirjallisuuden pariin. Kävin eilen tapaamassa opetusharjoitteluni ohjaavaa opettajaa ja kotiin päästyäni huomasin kantaneeni myös korkean kirjapinon luettavakseni. Ohjaava opettajani on aivan mieletön hanke- & projektihenkilö; hän on niin kansainvälisessä kuin Suomen rajojen sisäisissäkin projekteissa mukana koko ajan ja pursuaa ideoita, ajatuksia ja visioita myös opintoihini liittyen. Itsekin taidan olla projekteista innostuva henkilö ja näin ollen visiomme liitelevät vaikka missä ja kirjallisuutta kaikkeen löytyi useita. Ihana visioida kaikkea tulevaa, mutta nyt kuitenkin pitäisi pudota tähän päivään ja ottaa homma haltuun eli kirjoittaa vuorovaikutustehtävä sekä artikkeli multisensorisesta työstä...

Pienin askelin eteenpäin eli nyt lähden google driven kimppuun!

Lunta odotellessa!

Iik ensi viikolle on luvattu lunta ja pakkasta! Olisin toivonut lämpimän syksyn jatkuvan vielä lokakuun ajan, mutta aina toiveet eivät toteudu. Opiskelu on toden teolla polkaistu käyntiin ja jotain aikaansaannoksiakin on. Hops:n kirjaaminen oikeaan paikkaan ja oikeille riveille tarkoituksenmukaisesti tuotti hieman harmaita hiuksia (kuten tämän blogin luominenkin elokuun helteillä), vaikka Sannan antama ohjeistus olikin hyvä. Kaikesta huolimatta muutaman mutkan kautta sain tieni suoristettua ja tehtävän onnistuneesti eteenpäin lähtettyä. Meikäläisen sisälukutaito ja ehkäpä pienimuotoinen keskittymisen taito ovat hieman hakusessa; jouluna viimeistään luotan tietäväni mitä teen ja minne! Lähiopetuspäivät 2 x 2 ovat sujahtaneet rattoisasti ja opettajuuden pohtiminen sekä siinä kasvaminen on jatkuvaa, mielenkiintoista ja antoisaa. Niin ysiluokkavideo kuin someguru Jarin aatokset sekä näkemykset antoivat rutkasti uutta, innostavaa ja mieleenpainuvaa informaatiota mitä opettajuus parhaimmillaan oikeastaan onkaan. Olen syksyn aikana tavannut omien lasten opettajia & kollegoitani ja näiden tapaamisten yhteydessä olen päässyt testaamaan vuorovaikutustaitojani sekä heidän tietämättään puntaroinut heidän opettajuutta sekä oppilaiden aitoa läsnäolevaa kohtaamista. Mielenkiintoista?!? Voisin joskus syvemminkin tutkia tätä...

Nyt vuorotteluvapaan myötä koen, että pullantuoksuinen kotiäiti pystyy hallitsemaan perhe-elämän lisäksi opiskelut ihan hyvin. Eilinen kirjastoreissu "poiki" hyvin, sain tulevaa artikkeliani, multisensorinen työ, varten muhkean julkaisun ja tänään HAMK:n kirjasto toivottavasti "poikii" useamman julkaisun tästä aiheesta. Multisensorinen työ liittyy opetusharjoitteluuni ja on täysin mukavuusalueeni ulkopuolella oleva aihe, joten täytyy ottaa homma haltuun jo syksyn aikana. Kiinnostavaa kylläkin ja varmasti saan paljon uutta ja tarpeellista tietoa tulevaisuutta ajatellen, mutta mihin olen taas itseni alttiiksi laittanut. Joskus voisi jonkin asian tehdä helpomminkin, ehkä? 

Näihin mahtaviin tunelmiin ja luonnonilmiöihin on hyvä lopettaa. Näkemisiin!

Jälleen yritetään... Ja ehkä onnistunkin!