Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilun toteutuksen reflektointi

Nyt olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi vuorovaikutuksen, dialogisuuden ja ryhmädynamiikan saralla. Osallistuin opetusharjoittelupaikkani ohjaavan opettajan tiimipalaveriin ja sain kyllä aimo annoksen uusia näkemyksiä työyhteisön toimivuudesta, haasteista, tasa-arvoisesta kuuntelusta yms. Posiitivista ja ilahduttavaa oli palaverin aluksi tehty esittelykierros, jonka tarkoituksena oli kaikkien osallistujien tietoiseksi tuleminen meikäläisestä ja minun tietoisuuden lisääminen eri opettajien opetusalasta ja kokemuksesta. Tämän esittelyn myötä koin, että olin tervetullut kyseiseen palaveriin ja sain heti palaverin aluksi luoda oman näkemyksen jokaisesta persoonasta.

Palaveri eteni esityslistan mukaan, mutta puheenvuorojen pituuden rajaaminen oli puheenjohtajalle hankalaa, minkä vuoksi aikaa kului suunniteltua kauemmin. Lisäksi hetkittäin puheenvuorojen jakaminen oli haasteellista, koska toiset pyysivät viittaamalla puheenvuoron, kun taas toiset vaan aloittivat puhumisen. Omaksi tavoitteekseni olin asettanut tasa-arvoisena jäsenenä olemisen, mikä ei kylläkään toteutunut, sillä hetkittäin minusta tuntui, että en edes tiennyt mistä puhuttiin erilaisten lyhenteiden käyttämisen vuoksi ja yksi mielenkiintoinen asia oli, että ihmiset jättivät välillä lauseensa kesken sillä hetkellä kun muut osallistujat tuntuivat ymmärtävän mistä puhuttiin. Tämä lauseen kesken jättäminen aiheutti sen, että meikäläinen putosi hetkittäin täysin kärryiltä. Näinhän se tietysti menee, että tarpeeksi tutussa porukassa toimimme sisäsyntyisten mekanismienpohjalta ja tottumusten mukaan eli kukaan muu ei varmaan huomannut edes mitään ihmeellistä lauseen jäädessä kesken vaan keskustelu jatkui muiden lisäkommenteilla. En kuitenkaan koe, että kenelläkään oli tarkoitus pudottaa minua kärryiltä vaan tämä oli vain tiimin tapa toimia. Ehkäpä näin toimimme myös omissa työyhteisöissämme?!?

Omia puheenvuoroja en käyttänyt, sillä en kokenut tuovani mitään lisää keskusteluun ja ajan rajallisuuden vuoksi en halunnut pitkittää palaveria. Joidenkin henkilöiden kuuntelu tuotti minulle hieman haastetta, sillä tekstiä tuli ja tuli ja asiat vähän niin kuin junnasivat paikoillaan eli tavoitteeni kaikkien tasa-arvoinen kuuntelu jäi myös toteutumatta. Kiva oli seurata osallistujien ilmeitä ja tietysti tulkita niitä sekä joidenkin puuhasteluja kännyköiden tai kalenterien kimpussa. Joukosta löytyi monen monta roolimallia ja hyvin pystyisin nimeämään työyhteisön vetäytyjät, johtajat, kuuntelijat ja kehittäjät. Tämän kokemuksen myötä täytyy todeta, että on todella vaikeaa tasa-arvoisen keskustelun, vuorovaikutuksen ja osallisuuden mahdollistaminen.

Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilusuunnitelma

Opetusharjoitteluni aion tehdä sosionomiopiskelijoiden opetuksessa. Tulen siis työskentelemään ammattikorkeakoulussa ja tämä on minulle aivan uusi aluevaltaus. Olen työskennellyt koulumaailmassa peruskoulun puolella, mutta työskentely aikuisopiskelijoiden parissa on uutta. Toisaalta luulisin, että myös työyhteisö eroaa peruskoulun hyvin tiivistä yhteisöstä enemmän itsenäisemmäksi työnteoksi ja kollegoiden näkeminen vain palavereiden ja tiimien kautta on tavanomaista. Haluan päästä opetusharjoitteluni myötä näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon ja monelta ei suunnalta myös opettajan työnkuvaa ammatillisessa koulussa ja sen vuoksi olen menossa ohjaavan opettajani tiimipalaveriin syksyn 2013 aikana. Tiimipalaveriin osallistumisen tarkoituksena on saada jonkinlainen laajempi kuva ammatillisen opettajan työnkuvasta, yhteistyötahoista, työmuodoista yms. Tämä on myös oiva tilaisuus nähdä millaisia erilaisia persoonia työyhteisö sisältää sekä kuinka asioista keskustellaan, kyseenalaistetaan, pohditaan ja päätetään eli millainen vuorovaikutus tämäntyyppisessä työyhteisössä/tiimissä on.

Tämän vuorovaikutusosaamisen tehtävän aion toteuttaa osallistumalla tiimipalaveriin. Osallistun kyseiseen palaveriin opiskelijan ominaisuudessa eli kokemattomana, tietämättömänä ja hieman arkana & ujona; ainakin ennakko-oletuksen luulen olevan persoonastani ja roolistani tämäntyyppinen. Tavoitteenani on kuitenkin olla tasa-arvoinen tiimin jäsen ja toivon saavani kokemuksen, että opiskelijakin voi tietää/osata monia asioita tai ainakin hänellä voi olla hyviä näkemyksiä/kokemuksia.

Pääsääntöisesti olen aiemmin ollut palavereissa tasa-arvoinen ja –veroinen jäsen, mutta nyt olen ennakkoasetelman mukaan aivan erilaisessa roolissa. Pyrin kuitenkin osallistumaan palaveriin sanomalla, kysymällä tai tiedustelemalla asioista ja toivon, että koen kuuluvani tiimiin edes tulemalla kuulluksi. Tämähän on ”vaikea” asetelma, koska usein vuorovaikutuksessa rooleilla on suuri merkitys ryhmän toimintaan ja itsensä hieman araksi kokeva tai muiden ryhmäläisten silmissä erilaisessa asemassa oleva saattaa jäädä muiden jalkoihin eikä tule kuulluksi lainakaan. Pyrin kuitenkin luottamaan omaan tietämykseeni ja taitoihini tiimin jäsenenä työskentelystä, jonka myötä saisin kokemuksen, että erilaisessa asemassakin oleva jäsen saa tuotua mielipiteensä esiin ja muut tiimin jäsenet aidosti kuuntelevat mitä sanottavaa kullakin jäsenellä on. Toisaalta myös muiden kuuntelu, erilaisten mielipiteiden hyväksyminen ja kysyminen jollen ehkä tarkkaan ymmärtänyt mitä joku sanoi, ovat asioita, joissa minun pitää opettaa itseäni. Olen hyvin vahva persoona mielipiteiltäni ja tieto-taidoiltani, joten muiden eriävien näkemyksien kuuleminen sekä hyväksyminen ovat oppimisen saralla olevia asioita. Kategorioin myös helposti ihmiset niihin keitä kuuntelen mielelläni ja taas toisaalta niihin, joiden mielipiteitä en haluaisi kuulla lainkaan ja tämäntyyppisten asetelmien luominen on vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta huonoa ja sen vuoksi minun pitää kehittää omaa ajatteluani ja persoonaani.   

 

VOT- mikä opintojakso???

Verkkoympäristöt opettajan työssä opintojakso oli hikeä, ahdistusta ja onnistumisen kokemuksia. Aluksi olin aivan näännyksissä jo ajatuksesta, mitä kaikkea tulisi osata verkon välityksellä tehdä. Erilaisia nimiä vilahteli vauhdilla sinne tänne ja uusia tapoja hakea tietoa tai välittää sitä opiskelukavereille oli jatkuvaa. Koin keikkuvani juuri ja juuri mukana sekä kuitenkin saavani tukevamman otteen päivä päivältä ohuen ohuesta langasta tuntui ahdistavan loistavalta. Ahdistusta toi tunne langan katkeamisesta ja loistavuus-tunne syntyi ohuenkin langan kestävyydestä. Tämän jakson aikana olen todella joutunut laittamaan itseni ja tietämykseni koetukselle monta kertaa ja loppujen lopuksi voin sanoa voittaneeni jokaisen "kamppailun". Verkko-oppiminen on ollut haastavaa, mutta rikasta!

Nyt näin jakson loppumetreillä koen olevani jo aika taitava verkonvälityksellä työskentelevä oppilas. Taitoni ovat kehittyneet niin hyviksi, että käytän verkkoympäristöjä kuin kynää ja eiköhän tämäntyyppinen oppiminen ollut tämän jakson tavoitteena. Ilahtuneena voin todeta opintopiirimmekin työskentelevän tosta noin vaan tehtävien kimpussa verkon välityksellä.

MULTISENSORISTEN TYÖTAPOJEN HUOMIOIMINEN OPETUKSESSA

JOHDANTO

Kiinnostukseni multisensoriseen työhön syttyi opetusharjoitteluni suunnittelun myötä. Artikkelin tärkeimmän käsitteen, multisensorinen työ, sain opetusharjoitteluani ohjaavalta opettajalta. Kiinnostuin aiheesta heti ja halusin tutustua siihen syvällisemmin, joten päätin kirjoittaa aiheesta artikkelin. Artikkelin tarkoituksena on itseni ja lukijoiden tietoiseksi tuleminen multisensorisesta työstä sekä tietoisuuden linkittäminen käytäntöön eli kuinka voimme huomioida opetusta suunnitellessamme ja opetusjärjestelyissämme multisensoristen asioiden vaikutukset oppilaiden oppimiseen. 

Multisensorisesta työstä on kirjoitettu hyvin vähän suomenkielisiä teoksia, mutta englanninkielistä teoriaa löytyy enemmän. Englanninkielistä tutkimusmateriaaliakin löytyy ja viime vuosina suomenkielisiä ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekemiä tutkimuksia aiheesta on ilmestynyt. Ylipäätään luulen aiheen olevan hyvin vieras, vaikka uskon monesta opetusryhmästä löytyvän oppilaita, joille aistimukset, tuntemukset ja kokemukset tilasta, ihmisistä, äänistä yms. ovat hyvinkin ratkaisevia miellyttävän oppimiskokemuksen saamiseksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että juuri oppilaan tuntemuksilla ja kokemuksilla on valtava merkitys oppimisessa ja sen vuoksi multisensorisuutta tulisi huomioida enemmän opetuksessa. Aiheeseen liittyvää käytännön kokemusta minulla on hieman. Oman kokemuksen soveltaminen ja peilaaminen teoreettiseen tietoon sekä omien kokemuksien rikastuttaminen teoreettisilla faktoilla oli artikkelin kirjoittamisessa erittäin tärkeää. 

Multisensoriseen työhön liittyy läheisesti käsite sensorinen integraatio, joten jatkotoimenpiteenä aion kirjoittaa artikkelin sensorisesta integraatiosta saadakseni laajemman kokonaiskuvan multisensorisesta työstä. Lisäksi sensorisen integraation tarkastelun myötä toivon saavani lisää työkaluja opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

MULTISENSORISUUS    

Moniaistisuus eli multisensorisuus tarkoittaa usean aistin välityksellä yhtäaikaisesti saatua aistikokemusta. Ihminen hahmottaa maailmaa eri aistien välityksellä. (Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa. 2009.)

copyright papunet.net

” Aistiemme avulla tunnemme, haistamme, kuulemme, maistamme, näemme, koemme, nautimme, muistamme ja iloitsemme. Koemme kuuluvamme johonkin, tunnemme olevamme tekeviä ja tuntevia, puhumme, saamme tiedot asennoistamme, liikkeistämme, tasapainostamme. Joskus tarvitsemme enemmän aistimuksia, joskus vähemmän. Aistit vaikuttavat käyttäytymiseen, mielialaan, vuorovaikutukseen.”  (Kivi n.d.)

Multisensorinen työ on sateenkaarikäsite metodeille snoezelen, multisensorinen ympäristö ja sensorinen integraatio sekä luoville metodeille kuten musiikki- ja toimintaterapia (Sirkkola & Veikkola & Ala-Opas. 2008, 7). Sosiaalityössä multisensorinen työ liitetään usein vammaistyöhön, koska vammaistyön opetus-, kuntoutus- ja terapiatyö ovat aisteihin ja elämyksiin perustuvia. Tavoitteena on rentoutuminen ja oppiminen sekä aktivointi. Multisensorisen työn menetelmiä vammaistyössä ovat musiikki, draama ja tanssi sekä erilaiset muistelu- ja eläytymismenetelmät. Moniaistisuutta voidaan siis käyttää rentoutuksen ja hyvinvoinnin tuottamiseen. (Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa 2009.)

Sirkkolan ja Ala-Oppaan (2006, 60) mukaan yksilötason multisensoriseen työhön liittyy paljon huomioitavia asioita. Lähtökohtana on asiakkaan aistien kartoittaminen ja mieltymysten huomioiminen aistitoiminnoissa. Nämä kartoitukset tulisi tehdä asiakkaan omassa elinympäristössä. Helpon ja luotettavan kartoituksen tekeminen on joskus erittäin vaikeaa, koska multisensorisen työn asiakaskunnan, vaikeimmin kehitysvammaiset tai vahvasti autistiset henkilöt, omien tunteiden, kokemuksien ja aistimuksien kertominen on heille hyvin vaikeaa. Luotettavimman palautteen saa havainnoimalla asiakkaan kulloistakin toimintahetkeä ja kehittämällä toimintoja kohti asiakkaan omia valintoja. Usein tiedon keruuseen tarvitaan kuvallista materiaalia, haastatteluja ja jatkuvaa havainnointia.

MULTISENSORINEN YMPÄRISTÖ
 

Multisensorinen ympäristö on tietoisesti valittu ja rakennettu ympäristö, joka on tarkoitettu rentoutumiseen tai aktiiviseen toimintaan. Tässä ympäristössä stimulaatiota voidaan kontrolloida, muunnella, vahvistaa, heikentää, käyttää erikseen tai yhdistelminä, suunnitella aktiivisen tai passiivisen vuorovaikutuksen tarpeisiin ja tilapäisesti muuntaa yksilössä havaitun motivaation, kiinnostuksen, harrastuksen, rentoutuksen, terapian tai muun toiminnan tarpeisiin. Multisensorinen ympäristö on luonteeltaan fyysinen, psykologinen ja/tai sosiaalinen. (Ala-Opas & Sirkkola 2006, 6.)

Multisensorisen ympäristön kehittelyssä luodaan uudenlainen toimintamalli ja hyödynnetään uutta teknologiaa. Multisensoriset tilat voivat olla viitteellisiä, ryhmän yhdessä rakentamia ja melko yleisiäkin maisemia. Toisaalta niihin voidaan haluttaessa yhdistää hyvin henkilökohtaisia muistoja, vaikka oman kotitalon tai kotikylän kuva. Nykyteknologia tekee tilan ääni- ja kuvamaailmasta helposti muokattavan. (Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa. 2009.)

MULTISENSORIUS OPETUKSESSA

Opetuksessa eri aistikanavien kautta tulevien miellyttävien aistikokemusten ja

-elämysten avulla saavutetaan aktivoivan toiminnan ja rentoutumisen tasapaino, jolloin löytyy suotuisa vireystila oppimiselle, mielikuvitukselle, tunteille, luovuudelle, itseluottamuksen rakentumiselle, stressin ja paineiden vähentymiselle sekä vuorovaikutukselle. Kuuloaistia voidaan aktivoida esimerkiksi vedenäänillä, linnunlaululla, musiikilla ja muilla luontoäänillä. Tuntoaistimuksia voidaan tuottaa koskettamalla erilaisia pintoja ja miellyttäviä esineitä, kun taas hajuaistia stimuloidaan miellyttävillä tuoksuilla ja makuaistia voidaan aktivoida ruualla ja juomilla. (Kivi n.d.)

Opetuksessa multisensorisuuden työn tarkoituksena on löytää jokaiselle henkilölle mieluisa toimintaympäristö ja luottaa henkilön itsensä tekemiin valintoihin. Multisensorinen työ edellyttää opettajan ja oppilaan välistä kiinteää vuorovaikutusta. Vuorovaikutus on usein ei-kielellistä ja saattaa vaatia opettajan omaan intuitioon tukeutumista. Multisensorisessa työssä aktivoivat tai rentouttavat opetus- kuntoutus- ja vapaa-ajan hetket ovat tarkoituksenmukaisia toimintoja. Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan muuntautuvia tiloja, helposti käytettäviä teknisiä apuvälineitä ja esteettisesti tyydyttäviä toimintamahdollisuuksia. (Sirkkola & Ala-Opas 2006, 59.)

Opetuksessa ryhmien monipuolinen osallistaminen on väline voimaantumiseen ja kulttuurisen demokratian mahdollistamiseen. Opetuksen onnistumiseksi puhutaan usein opetuksen- ja vuorovaikutuksen tasoista, mutta harvemmin tarkastellaan fyysisen ympäristön ja oppimisvälineiden merkitystä oppimisprosesseissa. Multisensorinen ympäristö on opetuksen työmenetelmä eli sosiokulttuurinen multisensorinen työ, jossa luovuutta, taiteen eri muotoja sekä elämyksellisyyttä hyödynnetään innostavien toimintojen löytämiseksi. Ajan, paikan ja toimijoiden ominaisuudet määrittävät multisensorisen työn sisällön. Työntekijöiden ammattitaito ja asenteet sekä mahdollisuus moniammatilliseen yhteistyöhön ovat ehkä tärkeimmät elementit osallistavan moniaistisen oppimisympäristön suunnittelussa, käytössä ja arvioinnissa. Opetus liittyy oppimiseen ja vuorovaikutukseen, mutta myös optimaalisen oppimisympäristön käyttöön. Yhtenä tavoitteena voisivat olla myös oppilaan elämänlaadun ja onnellisuuden lisääminen, rentoutumisen ja välittömän vuorovaikutuksen mahdollistaminen. Parhaassa tapauksessa luokkaan syntyy Flow, joka voimaannuttaa sekä oppilaita että opettajia. (Sirkkola 2008, 37.)

OMAT NÄKEMYKSET MULTISENSORISUUDESTA

Multisensorisuuden huomioiminen opetuksessa vaatii hieman ajatustyötä, jonka myötä opetuksen toteuttaminen näitä aatoksia ja oppeja noudattaen on mielestäni toteutettavissa ilman suuria ”ponnistuksia”. Erilaisten aistielämyksien huomioiminen luokassa on ensinnäkin visuaalisuuteen liittyvää, mitä opettajana laitan luokan seinille ja millaisia opetusmateriaaleja (valokuvat, lehtileikkeet, symbolit, piirustukset yms.) käytän. Toisaalta mitä voin opettaa kuulemalla: sanat, laulut, tarinat, äänet ylipäätään eli kuinka kanavoin opetukseni auditiivisesti. Jotain asioita voi oppia myös haistamalla (olfaktorisesti) tai maistamalla (gustatorisesti) ja näin toimien voi muistaa miltä koivun lehti tuoksuu tai maistuu ja siitä saada assosiaation puun nimeen, muotoon, kasvuun ja ympäristöön, missä koivu-niminen puu ylipäätään kasvaa. Puuta voi myös koskea ja saada taktiilisen tuntoaistiin liittyvän kokemuksen. Myös työkaluja, kankaita ja muita erilaisia materiaaleja voi koskea ja näin luoda muistijäljen omaan mieleen. Voin siis opettajana tuoda luokkaani konkreettisia tavaroita nähtäväksi ja kosketettavaksi ja näin toimien huomioida multisensorisuuden elementtejä työssäni.  Lisäksi opetuksessa on tärkeää huomioida oppilaat, jotka oppivat tekemällä, liikkumalla, jopa kuuntelevat opetusta keskittyneemmin neulomalla tai piirtämällä samanaikaisesti. Tietysti konkreettinen tekeminen kuten kaivaminen, lypsäminen tai minkä asian ylipäätään opettaminen tekemällä eli vestibulaarista aistikanavaa hyödyntäen on joidenkin oppilaiden oppimisen perusta.

Opetuksessa tulisi myös kiinnittää entistä enemmän huomioita myös vuorovaikutukseen ja kiireettömyyteen, jotta opettaja voi luoda paremmin lempeän, turvallisen ja kannustavan ilmapiirin. Tämän myötä saa, ainakin toivottavasti, myös arat ja hiljaiset oppilaat mukaan keskusteluun ja tuomaan mielipiteensä esiin. Luokkahengen ja ilmapiirin tunnelman kokemuksella on suuri vaikutus oppilaiden kanssakäymiseen, viihtyvyyteen, opiskelumotivaatioon ja kokemukseen tulla hyväksytyksi, mikä on monen oppilaan kohdalla ratkaiseva tekijä opintojen loppuunsaattamiseksi. Multisensorisuuden huomioimien opetuksessa onkin suurelta osin juuri näiden hiljaisten ja erityisten oppilaiden etu. Luulen, että opettajana saan myös paljon lisää voimavaroja itselleni, kun huomioimalla eri aistimuksiin liittyviä asioita voin saada koko oppilasryhmäni motivoitumaan ja jopa nauttimaan opetuksesta.

LÄHTEET

Painamattomat

Kivi, A. n.d. Snoezelen. Viitattu 28.10.2013.

http://www.toimintaterapia.fi/snoezelen.html

Laurea-ammattikorkeakoulu, kohtaamisia moniaistisessa tilassa. 2009. Viitattu 28.10.2013.  http://moniaistinentila.laurea.fi/taustatjakasitteet.html 

Painetut

Ala-Opas, T. & Sirkkola, M. 2006. Johdanto. Teoksessa Ala-Opas, T. & Sirkkola, M. (toim.) Sosiokulttuurinen multisensorinen työ - kokemuksia vammaistyöstä. Hämeenlinna: Offset Oy, 5-8.

Sirkkola, M. 2008. Osallistava multisensorinen oppimisympäristö. Erika 2/2008, 37.

Sirkkola, M. 2006. Osallistava toimintatutkimus multisensorisen työn tutkimusmenetelmänä. Teoksessa Ala-Opas, T. & Sirkkola, M. (toim.) Sosiokulttuurinen multisensorinen työ – kokemuksia vammaistyöstä. Hämeenlinna: Offset Oy, 59-62.

Sirkkola, M. & Veikkola, P. & Ala-Opas, T. 2008. Multisensory Work Interdisciplinary approach to multisensory methods. Hämeenlinna: HAMK julkaisut.