Maailman osaavin kansa? – Opiskelijan osaamisen huomioiminen opintopoluissa

Johdanto

Osaaminen, mitä se on? Kuinka osaamista voidaan määrittää ja arvioida? Onko aiemmin hankitulla osaamisella opiskelijalle merkitystä opintopolkujen suunnittelussa     ja toteutuksessa? Kolmannen artikkelini myötä lähden etsimään vastauksia osaamiseen liittyviin kysymyksiin ja haasteisiin opintopolkujen muodostamisessa. Toivon saavani vastauksia itseäni askarruttavien osaamiseen liittyvien aiheiden pohdintoihin ja ehkäpä konkreettisia työkaluja ammatillisena opettaja työskentelyyn osaamisen tunnistamiseksi, tunnustamiseksi ja arvioimiseksi.

                     

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tällä hetkellä hyvin pinnalla olevia puheenaiheita. Nämä osa-alueet halutaan saada vahvemmin näkyviksi opiskelijoiden opintopolkuja suunniteltaessa ja erityisesti opintojen toteutuksessa. Erityisesti ammattikorkeakouluissa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tämän päivän keskusteluissa jatkuvasti esillä, sillä amk:t ovat muutoksen edessä; näistä opinahjoista tulee osakeyhtiöitä. Tämä muutos tuo mukanaan muutoksia   myös käytännön työhön eli opiskelijoiden opintojen suunnitteluun ja toteutukseen. Yksi tarkoitus on saada mahdollisimman tuottavaa opetusta valmistuvien opiskelijoiden määrissä tai ainakin paljon opintopisteitä keräävissä opiskelijoissa mitattuna. Tämän muutoksen yhteydessä opiskelijoiden opintopolut joutuvat siis tarkan seurannan, pohdinnan, suunnittelun ja toteutuksen puntariin. Käytännössä tämä    tarkoittaa jokaiselle opiskelijalle henkilökohtaisen opintopolun luomista; toivottavasti   opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen pohjalta. Pyritään siis opiskelijan jo aiemmin hankkiman osaamisen linkittämiseen nykyisten opintojen yhteyteen niin, että opiskelija voisi opiskella vain hänelle uusia ja nykyistä osaamistaan tukevia opintoja. Näin toimien voitaisiin hyödyntää opiskelijoiden aiemmin hankkimaa osaamista, mikä   olisi erityisesti opiskelijoiden etu.    

Osaamisen hyödyntämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla opintopolkujen suunnittelussa on vielä matkaa. Tämä vaatii paljon käytännön kokemuksia eli empiriaa, jotta voidaan oppia, kehittyä ja muokata opintojen toteutusta osaamisen huomioimista tukevaan suuntaan. Mahlamäki-Kultasen ja Sirenin (2011, 5) mukaan osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen vaikuttavat käytännön osaamisen tunnistamistoiminnan ja sen kehittämishankkeiden ohella panostus luotettavaa tieteelliseen tutkimukseen osaamisen tunnistamisen menettelyistä, niiden luotettavuudesta ja niiden tuottamista todellisesta hyödyistä opiskelijalle ja koulutusorganisaatioille.

                     

 Osaaminen, mitä se on?

                     

Opetusministeriön työryhmän (OPM 2009) mukaan osaamistavoite määritellään    seuraavasti: toimivaltaisen elimen laatima kuvaus esimerkiksi opetussuunnitelman  peruste, tutkinnon peruste tai opetussuunnitelma siitä, mitä henkilöltä edellytetään,   jotta hänen voidaan katsoa saavuttaneen tarvittavan osaamisen. Se, miten ja millaiseksi osaaminen ymmärretään, on myös olennaisen tärkeä osaamisperusteisuuden toteutumiseen vaikuttava tekijä. Osaamisvaatimusten määrittelyllä on siis suuri merkitys; osaamisvaatimuksia voidaan pitää avaintekijänä erityisesti epävirallisten ja arkioppimisen kautta hankittujen osaamisen tunnistamisen uskottavuuden kannalta.  Jos osaaminen on yleisellä tasolla, tulisi tämä näkyä myös osaamisen konkreettisissa dokumentoinneissa esim. opetussuunnitelmissa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan koulutuksen kompastuskiveksi tulee liian tiukasti normitetut osaamisvaatimukset, kun osaamisperusteisuudessa vahvuus on kiinnittyminen osaamisen kontekstiin. Ehdoton ja tarkka pitäytyminen kirjattuihin standardeihin johtaa vanhan osaamisen uusintamiseen innovatiivisuuden korostamisen sijaan, mikä ei sovi joustavaan ja ongelmanratkaisukykyä korostavaa osaamista edellyttävään työelämään. (Haltia 2011, 62.)

Asiantuntija- ja asiantuntijuuskäsitteet ovat käytössä yleisesti arkikielessä. Termeillä viitataan hyvään osaamiseen ilman, että näitä hyvän osaamisen kriteereitä tarkemmin yksilöidään. Asiantuntijakäsite viittaa aina johonkin määrättyyn harrastukseen tai  ammattialaan eikä vain yleisesti kyvykkääseen henkilöön. Tieteellisesti asiaa tutkittaessa on löydettävissä hyvin erilaisia tapoja käsitteellistää asiantuntijuus. On viittauksia harrastuneisuuteen tai jonkin koulussa opitun asian hyvään hallintaan tai toisaalta useat tutkijat ovat sitä mieltä, että ei ole valmista osaamista vaan suuntautumista uusien haasteiden ottamiseen, joustavuuteen ja jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Osaamista on henkilöllä, joka kykenee tietyllä toimialalla jatkuvasti poikkeukselliseen korkeatasoiseen suoritukseen. Asiantuntijoiden ja noviisien suoritusten ja niiden taustalla olevien tekijöiden vertailu onkin ollut keskeinen metodinen perusta osaamisen tutkimukselle. (Lehtinen & Palonen 2011, 25.)   

                     

                     

Miten osaaminen tunnistetaan?

Oppimisen, oppimisprosessien ja osaamisen arvioinnin suunnittelun keskeisiä lähtökohtia ovat osaamisen osoittaminen, tunnistaminen ja tunnustaminen. Opiskelijan henkilökohtaisen oppimisen mahdollistavat oppimispolut edellyttävät tämän lisäksi henkilökohtaisen osaamisen osoittamisen ja osaamisen tunnistamisen organisointia. Henkilökohtaisia oppimisen polkuja osataan jo rakentaa opiskelijoiden oppimisen ja osaamisen kehittymisen mahdollistamiseksi. (Tertsunen 2011, 68.)

Perinteisesti osaamisen mittarina on ollut tutkinnon tai sertifikaatin suorittamisen kautta tullut oletettu tietotaito. Myös jonkin arvon tai aseman saavuttaminen on ajateltu olevan osaamisen seurausta. Nykyisin kuitenkin ajatellaan, että arvojen ja asemien saavuttaminen voi perustua muuhunkin kuin erinomaiseen osaamiseen eikä pitkä työkokemuskaan välttämättä takaa valtavaa asiantuntemusta eli osaamista. Luotettavaa tietoa osaamisesta voivat antaa kollegat eli kysyttäessä kehen luotat ja keneltä kysyt neuvoa tai apua ongelmatilanteissa vastauksien pohjalta voidaan poimia todelliset osaajat. Asiantuntijuustutkimus on tuottanut runsaasti tietoa osaamisen luonteesta ja asiantuntijuuteen johtavista oppimisen poluista, mutta tämä ei tuo helposti sovellettavia reseptejä koulutuksen suunnittelulle ja saavutetun osaamisen arvioinnille. Asiantuntijuustutkimus tuo enemmänkin tärkeää ajattelun viitekehystä osaamisen tunnistamisen ja arvioinnin haasteiden hahmottamiseen. (Lehtinen & Palonen 2011, 36-37.)

Kolkka ja Karjalainen (2013, 58) tuovat esiin koulutuksen monimuotoistettavuuden. Tällä he tarkoittavat aikuisten opiskelumahdollisuuksien muokkaamista perheen ja toimeentulon ohella, jolloin opiskeluprosessi olisi mielekäs ja mahdollistaisi aiemman osaamisen ja kokemuksen liittämisen osaksi ammatillista   osaamista. Opiskeluiden monimuotoistaminen voisi olla ratkaisu aiemmin hankitun osaamisen huomioimiseen, jonka myötä entistä laadukkaammin voitaisiin toteuttaa työelämäläheistä ja työelämätaitojen kehittymistä tukevaa koulutusta.

Kolkka ja Karjalainen (2013, 58 - 59) puhuvat myös sulautuvasta pedagogiikasta, jolloin opiskelu on rakennuttu monimuotoisiksi mahdollistaen työssäkäynnin opintojen ohessa, joskin harjoitteluihin ja lähijaksoihin on osallistuttava täysipäiväisesti. Näin toimien korostetaan eettisyyttä ja arvolähtöisyyttä sekä pedagogisilla ratkaisuilla tuetaan opiskelijan persoonallista ja ammatillista kasvua sekä itse- ja vertaisarvioinninvalmiuksia. Oppimisympäristöt ovat monipuolisia ja pedagogiset ratkaisut joustavia. Työelämä kytkeytyy oppimisprosessiin ja koulutuksen kehittämiseen, jolloin koulutuksen tavoitteena on tuottaa nykyisen ja tulevaisuuden yhteiskunnan ja työelämän tarvitsemaa laajaa ja monialaista osaamista. Tavoite toteutuu koulutuksen aikana osaamisen huomioimisessa, jolloin opetuksessa opiskelijan aiemmin hankittua osaamista täydennetään.  

                     

Pohdinta

 

Osaaminen on yksi lähitulevaisuuden haaste ammatillisen opettajan arjessa. Haastavuudella, osaamisen huomioimisessa, tarkoitan opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja erityisesti arvioinnin mukanaan tuomia uusia linjauksia. Opettajien tulee tehdä uudet ja erityisesti yhteiset linjaukset kuinka toimitaan, jonka myötä tulee   raamit opetukselle. Yksittäisen opettajan tulee kuitenkin vielä tehdä erilliset jokaisen oppilaan yksilöllisen osaamisen huomioimista tukevat kriteerit eli yhteiset linjaukset täytyy vielä muokata jokaiselle opiskelijalle yksilöllisesti sopiviksi. Haastavuutta lisää osaamisen monenlaisuus, mikä on vaikeasti arvioitavissa. Arvioinnin haasteeksi tulevat myös opiskelijoiden tulevat näytöt osaamisestaan. Nämä näytöt ovat hyvin erilaisia ja niistä osaamisen mittaaminen yhtenäisellä ja tasa-arvoisella tavalla tulee olemaan vaikeaa. Opettajat eivät voi luoda yleisiä arviointiperusteita, ehkä joitain linjauksia, mutta opiskelijat tulee arvioida osaamisensa suhteen hyvin yksilöllisesti. Tämän myötä korostuu me, opettajat, persoonina työskentely- ja ajattelutapoinamme, jotka hyvin pitkälti vaikuttavat osaamisen arviointiimme. Toteutuuko opiskelijoiden opintojen välinen tasa-arvo osaamisen arvioinnissa? Arvioimmeko osaamista yhtä kriittisesti tai yhtä väljästi kuin kollegamme? Tämäntyyppiset kysymykset varmasti nousevat esille, mutta ehkäpä näiden kysymysten ja keskustelun myötä opiskelijoiden osaamisen tasa-arvoinen arviointi toteutuu. Muutaman vuoden kuluttua olemme varmasti tässäkin asiassa viisaampia ja osaamme  jopa opetuksessamme hyödyntää opiskelijoiden osaamista.  

Opintojen monimuotoistaminen, oppisopimuskoulutukset ja erilaiset täydentävät kurssit ovat olleet niitä keinoja, joilla on pyritty opiskelijan osaamista huomioimaan ja täydentämään. Nämä ovat olleet varmasti hyviä koulutusmahdollisuuksia ja antavat meille nyt rikasta sekä tarkoituksenmukaista tietoa kuinka tästä etenemme. Kinnari (2014, Hämeen sanomat 29.4.2014, 5) kirjoituksessaan tuo esiin opiskelijoiden suuremmasta vapaudesta töiden ja opintojen yhteensovittamisessa. Hamk aloittaa syksyllä 2014 uuden kolmen vaihtoehtoisen väylän toteutuksen opintojen suorittamiseksi. Opiskelija voi valita elämäntilanteeseensa sopivimman vaihtoehdon. Toivottavasti myös aiemmin hankitun osaamisen huomioiminen korostuu Hamk:ssa  näiden uusien kolmen väylän opiskelun myötä.

                

Lähteet

                

Haltia, P. 2011. Toimivaan osaamisperustaisuuteen. Ammattikasvatuksen  aikakausikirja 4/2011, 62.

Kinnari, S. 2014. Opiskelijan vapaus lisääntyy – Hamk uudistaa opiskelua ensi syksystä lähtien. Töiden ja opintojen yhteensovittamisen luvataan helpottuvan. Hämeen Sanomat 29.4.2014, 5.

Kolkka, M. & Karjalainen, A L. 2013. Maailman osaavin kansa – Koulutuksellinen tasa-arvo on poliittinen ja pedagoginen kysymys. Teoksessa Mahlamäki-Kultanen, S., Hämäläinen, T., Pohjonen, P. & Nyyssölä, K. (toim.) Maailman osaavin kansa 2020 - Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Tampere: Juvenes print, 58-59.

Lehtinen, E. & Palonen, T. 2011. Asiantuntijaosaamisen luonne ja osaamisen tunnistamisen haasteet. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2011, 25, 36-37.

                                      

Mahlamäki-Kultanen, S. & Siren, H. 2011. Osaamisen tunnistaminen ja arviointi. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2011, 5.

OPM 2009. Tutkintojen kansallinen viitekehys. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:24.

Tertsunen, T. 2011. Ammatillisen opettajan ja ammattikorkeakoulun opettajan osaamisen tunnistamisesta ja osaamisen kehittymisestä. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2011, 68.

Ammatillinen opettaja sidosryhmissä, kehittäjänä, asiakirjojen lukijana jne

Hieman etäisyyttä opetusharjoitteluun on tarkoituksenmukaista toimintaa..., ajattelen minä! Totaalisen "nollaamisen" jälkeen on hyvä koota ajatukset ja vielä viimeisen kerran reflektoida kokemuksia tänne blogiin.

No niin ammatillisen koulutuksen opettajan työhön liittyy useita sidosryhmiä varsinkin, jos opettaja on mukana kansainvälisissä hankkeissa. Kansainvälisessä toiminnassa on kyse hankkeesta ja näitä hankkeita saattaa olla useita, joten kansainvälisiä sidosryhmiäkin on lukuisia. Sidosryhmiä löytyy tietysti myös ammatillisen koulun sisältä, mutta laaja verkko koulun ulkopuolelta kuten esim. ammattikorkeakouluissa muiden paikkakuntien ammattikorkeakoulut. Lisäksi erilaisia sidosryhmiä syntyy opiskelijoiden myötä ainakin heidän opetusharjoittelujen kautta ja toisaalta opetuksen toteutuksen myötä, mikäli käyttää esim. ulkopuolisia asiantuntijavierailijoita opetustuntien "rikastajana".  

Ammatillinen opettaja toimii työelämän kehittäjänä ja alueellisena vaikuttaja hyvinkin paljon tai voi olla ettei juuri lainkaan. Niin kuin monissa muissakin asioissa niin työn kehittäjänä opettaja toimii persoonansa ja kiinnostuksensa mukaan eli hyvin vaihtelevasti. Halutessaan opettaja voi vaikuttaa ja kehittää asioita monen eri väylän kautta, mutta passiivisena henkilönä hän ei panosta näihin asioihin lainkaan. Työelämän kehittäjänä ammatillinen opettaja toimii mielestäni jo opetustaan suunnitellessaan ja sitä toteuttaessaan. Opiskelijoiden harjoittelujen myötä voi hankkia paljonkin informaatiota työelämän tarpeista ja näihin vaateisiin voi tietysti vastata ainakin osittain opetuksen myötä. Alueellisuus toteutuu myös opetuksen toteutuksen myötä eli kuinka paljon ammatillinen opettaja haluaa alueellisuuden näkyä opiskelijoille jakamassaan opetuksessa tai ylipäätään kuinka näkyväksi oman opetuksensa tekee. Alueellisuutta voi hyödyntää myös  asiantuntijanvierailijoiden hankkimisessa eli pyrkii saamaan vain oman alueen asiantuntijoita paikalle. 

Koulutusta ohjaavat suunnitelmat ja asiakirjat ovat mielestäni erittäin tärkeä pohja kaiken opetuksen suunnittelulle. Tutustumatta näihin suunnitelmiin ei opettajaa tulisi edes päästää opettamaan, koska jokainen talo tarvitsee vankan perustan pysyäkseen pystyssä ja nämä suunnitelmat & asiakirjat ovat juuri ne tärkeä perusta. Suunnitelmat ohjaavat opetusta ja antavat paljon informaatiota opetuksen tueksi, joten olisi toisaalta aika hölmöäkin olla tutustumatta näihin dokumentteihin.

Oma yrittäjämäisyyteni kehittyi aika paljon opetusharjoittelupaikkani toimintaympäristöä kehittämällä. Haastoin opettajakuntaa perustelemaan erilaisia valintoja ja jopa tekemään tarkoituksenmukaisia ja ajankohtaisia ratkaisuja arvioinnin toteuttamiseen sekä opetustuntien toteutukseen. Myös opettjien välistä vuorovaikutusta muokkasin vain kriittisellä läsnäolollani. Itse olin hyvin joustava ja muokkasin opetustani hyvinkin nopeasti vaihtuneiden tilanteiden mukaisesti, joten yrittäjämäisyyteni korostui ehkä eniten tässä.

Opetusharjoittelu arviointivaiheessa

Viikot ne vaan vierivät eteenpäin ja asiat opetusharjoittelun suhteen loksahtelevat paikoilleen. Opetustunnit loppuivat muutama viikko sitten ja nyt olen palautteen ja arvioinnin suhteen puolivälissä. Sain eilen kirjallisen arvion opetusharjoitteluni ohjaavalta opettajalta. Mahtavaa harjoittelun onnistumisen ja toteutuksen suhteen sain lomakkeeseen rastin kohtaan: HYVÄKSYTTY! Kirjallinen palaute oli todella kannustavaa ja paljon sain positiivista kannustusta niin menneistä harjoittelupäivistä suunnitteluineen ja toteutuksineen sekä repullisen motivaatiota ja onnistumisen tunteen tulevaisuuttakin varten. Voipi olla, että pientä työnsarkaa jo tulee toteutumaan tulevana kesänä; mielenkiintoista!?!

Tässä vaiheessa opiskeluja koen olevani entistä itsevarmenpi opettaja ja omaavani aika mahtavan repertuaarin opetuksen uusimpia työkaluja. Opetusharjoittelu vahvisti aatostani opettajuuden haasteista ja olosta, jolloin opettajuus on todella vahvasti myös jaksamisen äärirajoilla olemisen sietämistä ja hallitsemista. Lisäksi opettajuuden "muutos" opettajasta opiskelijoiden oppimisen ohjaajaksi on jotain sellaista, mikä sopii entistä paremmin minulle. En koe enkä haluakkaan olla vahva auktoriteetti vaan enemmän opiskelijoiden kanssa rinnalla kulkija, jolla tiedollisten asioiden jakaminen on ensisijaista taidollisten taitojen luomiseksi tai vahvistamiseksi.

Huominen kolmikantakeskustelu laittaa varsinaisen pisteen tälle opintokokonaisuudelle ja on hienoa saada tämä eniten energiaa kuluttanut kokonaisuus loppumaan, jotta voi keskittyä seuraavaan. Todelle paljon mehuja opetusharjoittelu imikin, joten tästä hengissä selviäminen on minun opettajuuden kehittymisen kannalta ehkä kaikkein eniten kasvattava. 

OPETUSHARJOITTELU jatkuu...

Opetusharjoittelussani olen päässyt vammaistyöstä opettamisen saralle. Mahtavaa saada opettaa jotain sellaista aihetta, minkä itse tuntee hyvin. Itsevarma olo opettajana kasvaa huomattavasti opetettavan aineksen tuttuuden myötä saatujen onnistumisen kokemusten kautta. Ensimmäisellä kerralla teimme opiskelijoiden kanssa tutustumiskäynnin vammaispalveluiden ytimeen eli palveluasumiseen. Seuraavalla viikolla luennoin opiskelijoille erityisopetuksesta Peltosaaren koulussa ja sain todella kiivastakin keskustelua aikaiseksi. Tarkoituksenani olikin kertoa yksi malli kuinka opetus voidaan vammaisten henkilöiden kohdalla toteuttaa ja herätellä opiskelijat ajattelemaan miten opetukseen vaikuttavat kaupungin/kunnan koko, oppilasmäärät, opettajien asenteet yms. Lisäksi näytin opiskelijoille videon, jonka olen kollegani kanssa kuvannut ja pyysin opiskelijoilta palautetta millaisia aatoksia video heissä herätti. Kiitos opiskelijoille erittäin hyvistä mielipiteista, kommenteista ja kysymyksistä, joiden myötä työmme kehittyy entistä enemmän oppilaslähtöisemmäksi!

Vammaispalveluiden palveluohjaus oli seuraava opetusaiheeni. Aamun luennoinnin sekä pienryhmätyöskentelyn jälkeen lähdimme Verkatehtaalle kuuntelemaan luentoa sekä paneelikeskustelua mobiililaitteista vammaisten henkilöiden elämässä. Mobiililaitteidenkäytön myötä vammaisten henkilöiden  kulttuuripalveluihin osallistuminen mahdollistuu entistä esteettömämpänä, ainakin toivottavasti.

Näiden antoisien opetusharjoittelupäivien myötä opettaja-minäni on muuttunut paljon. Jo ryhmään tutustumisen myötä on opetus luontevampaa, avoimempaa ja keskustelua herättävää. Onnistuminen luentojen toteutuksessa (ainakin omasta mielestäni) on vahvistanut itsetuntoani ja toivottavasti varmuus näkyy ainakin ryhmän hallinnassa. Olen myös oppinut luentojen ja toiminnallisuuden suhteen merkityksen, varsinkin 8h samasta aiheesta samana päivänä opetettaessa. Erilaiset toteutustavat myös oman jaksimisen kannalta ovat tärkeitä ja tuntien suunnitteluun kulua aika on hallinnassa, kun laittaa opiskelijat myös itse hankkimaan tietoa ja oppimaan toisiltaan. Toivottavasti olen myös saanut annettua opiskelijoille uudenlaisen näkemyksen oppimisesta erilaisten toteutustapojen myötä.

Opetusharjoittelun aloitus...

Huh heijaa mihin kaikkeen sitä elämässään itsensä laittaa ja vielä vapaaehtoisesti?!? Aloitin opetusharjoittelun konkreettisen opettamisen viime perjantaina. Olin käyttänyt useita tunteja tuntien suunnitteluun ja käynyt opetusharjoittelusta vastaavan opettajan tunneilla seuraamassa hänen opetustaan, jotta saisin vähän varmuutta itselleni sekä muutamia vinkkejä kuinka aikusopiskelijoiden kanssa opetus kannattaa toteuttaa. Varmuutta ja itseluottamusta kertyi pikku hiljaa, mutta ettei meikäläisen elo ja olo olisi niin helppoa perjantaiaamu alkoi yhden opetusryhmäni joukosta poistuneen opiskelijan muistotilaisuudella. Tämän erittäin koskettavan tilaisuuden jälkeen otin opiskelijaryhmän haltuun englanninkielisellä opetuksellani. OMG! Olen paljon kaikkea mielestäni kokenut ja nähnyt, mutta monen hyvin erilaisen oman tunteen (suru, jännitys, hämennys, epävarmuus yms.) vuoristoradassa en koskaan opetukseni ensi minuuteilla ole ollut ja tämä tunteiden hallinta oli minulle todella uusi ja vieras tilanne. Hetken ajattelin, että EI en pysty vaan juoksen karkuun! Periksi ei luonteeni kuitenkaan antanut ja niinpä marssin luokan eteen kuin mikäkin "vanha konkari". 

Päivä sujui hyvin ja näkemykseni opettajuudesta sai uuden aivan erilaisen näkökulman; opettaessani lapsia olen heille aina suuri auktoriteetti ja pystyssä pysyvä aikuinen vaikka tunteeni olisivat millaisessa vuoristoradassa tahansa, mutta näiden aikuisopiskelijoiden opettajana koin olevani heidän tiedollisten asioiden opettaja, mutta siinä samalla rinnalla kulkeva tasaveroinen ja yhtä haavoittuva aikuinen kuin mitä he itsekin sinä päivänä olivat. Kerroin heille tunnin aluksi tunnemyrskystäni ja tuntien lopuksi he antoivat positiivista palautetta, kun olin jakanut tuntemuksiani heidän kanssaan. He kokivat etten ollutkaan niin vieras ja etäinen, vaikka todellisuudessa en tuntenut heistä ketään. Näiden opetustuntien myötä itsetuntoni vahvistui roppakaupalla ja varmasti opintojeni kannalta tärkeimpänä asiana oli oman opettajuuteni kehittyminen. Lisäksi opetus englannin kielellä onnistui vaikka en luottanut itseeni etukäteen lainkaan, vaan koin englannin kielen todella heikoksi lenkiksi. Luentoja taukoineen pidin 6h ja sen jälkeen lähtö viikonlopun viettoon itsestään kaiken antaneena oli täydellinen "lopetus" ensimmäiselle opetusharjoittelupäivälle. 

Eikä siinä vielä kaikki vaan toteutin myös oppimisyhteisö-opintojakson kokeilun kaiken luennoinnin ja työskentelyn lomassa. Opetukseni olin suunnittellut luentoja täydentävien videoiden katselulla. Näytin siis opiskelijoille oppitunnin aikana muutaman lyhyen videon ja ennen videon katselua jaon heille 3 paperilappusta. Ohjeistuksena oli videon katselun ohessa kirjata näihin paperilappusiin 3 merkityksellistä sanaa snoezelenistä. Videon katselun jälkeen he ryhmissä käyttivät jokainen puheenvuoron kertoen kukin omista sanavalinnoistaan. Ilokseni jokainen opiskelija kirjoitti nämä 3 sanaa ja jokaisessa ryhmässä kukin opiskelija vuorollaan kertoi omista sana valinnoistaan. Onnistunut kokeilu kaiken kaikkiaan kun vielä muutamassa palauteessa luki näin: 

"Kirjoitusjuttu oli hyvä tapa saada keskittymään videon katseluun."

"Oli hauskaa kun videon aikana oli tehtävä miettiä sanoja, niin siihen keskittyi ihan eri tavalla."

"Ryhmäkeskustelut saivat kaikki osallistumaan aiheesta keskusteluun ja videoiden avulla oppi aiheesta hyvin."

Sain siis opiskelijat keskittymään opetukseeni ja vielä oppimistakin tapahtui. Tästä on hyvä jatkaa uusien kokemuksien hankkimista ja opettaja-minäni sen kun vaan jatkaa kehittymistään!!!

Case-pohjainen oppiminen

Case eli tapauskuvaus tai todellinen esimerkki tuovat opetukseen mielekkäitä ja oppijaa motivoivia tekijöitä. Case voi olla teksti, äänitiedosto tai artikkeli, joka ankkuroi opeteltavat asiat aitoihin, todellisiin kysymyksiin. Lähtökohtana tulee olla autenttinen tilanne, jolla luodaan luonnollinen konteksti ja lähtökohta opittaville asioille. Case-pohjainen oppiminen soveltuu käytettäväksi kaikilla asteilla ja kaikissa aineissa. Case-pohjainen oppiminen sopii erityisesti käytettäväksi oppimisprosessissa, jossa opittavat tiedot ja taidot halutaan ankkuroida autenttisiin tilanteisiin. Usein myös ei-niin-motivoituneet oppijat saadaan casen avulla prosessoimaan ilmiöitä ja opittavaa asiaa. (Silander 2003, 163-166.)

Opetusharjoittelussani, vammaispalvelutyö, aion opettaa opiskelijoille vammaisten henkilöiden palvelujärjestelmän. Opetuksen ja oppimisen tukena käytän asiantuntijaluennoitsijaa eli luennoilleni tulee vammainen henkilö kertomaan omakohtaiset kokemukset palvelujärjestelmästä. Asiantuntijaluennoitsija on case-pohjaisen opetuksen todellinen case ja tämän kertomuksen myötä toivon syntyvän keskustelua, jonka myötä toteutuisi oppiminen.

Lähde: Koli, H. & Siljander, P. 2003. Verkko-opetuksen työkalupakki. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab.

Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilusuunnitelma

Opiskelijoiden ja itseni vuorovaikutustaitojen sekä dialogisuuden toteutumista aion testata opetusharjoittelussani lähiopetuspäivänä perjantaina 17.1. Aiheemme kyseisenä päivänä on snoezelen, johon liittyen katsomme opiskelijoiden kanssa videon. Tämän jälkeen he pienryhmissä vastaavat ennalta annettuihin kysymyksiin. Jokaiselle opiskelijalle jaan 3 vastausvuoroa eli 3 paperilappusta, jotta jokainen käyttää puheenvuoron. Erityisesti tämän lähipäivän aikana haluan jokaisen opiskelijan käyttävän puheenvuoron, sillä opetuskielenä on englanti. Lisäksi opetusryhmä on minulle vieras ja en näin ollen tiedä opiskelijoiden osallistumisen aktiivisuutta, joten näin toimien saan varmistettua jokaisen opiskelijan osallistuvan ryhmätyöskentelyyn. Lopuksi ryhmä saa valita yhden jäsenen, joka esittelee muille ryhmän aikaansaannokset.