Artikkelini
pohjautuu sensoriseen integraatioon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin oppimisessa
ja opetuksessa. Koulumaailmassa opettajat ovat erityisen nopeita ja näppäriä
tekemään oppilaiden oppimisesta ja käytöksestä erilaisia kokemukseen tai
pelkkään mututuntumaan perustuvia johtopäätöksiä. Opettajana olisikin erittäin
tärkeää olla tietoinen, että näillä johtopäätöksillä on suuri merkitys
suhtautumiseen, vuorovaikutukseen ja asennoitumiseen oppilaita kohtaan, jotka
vaikuttavat oppilaan itsetunnon kehitykseen ja sen myötä oppimiseen. Oppilaan
oikeusturvan ja tasa-arvoisen kohtelun toteutumiseksi opettajan tulisi pohtia
laajasti kokonaisuutta ja olla tietoinen monista oppilaan käytökseen
liittyvistä erilaisista vaikutteista kuten temperamentti, persoona,
kasvatusympäristö, kodin kasvatustavat ja puhumattakaan monille vieraammista
asioista kuten sensorisen integraation häiriön oppilaalle mukanaan tuomista haasteista
keskittymiseen, oppimiseen ja työskentelyyn opetustilanteessa. Tämä kaikkihan
muokkaa oppilaan koulupolkua hyvin paljon, joten toivon opettajien olevan
avoimia uusille tieteellisille tutkimuksille, perheiden oman lapsen
tuntemukselle, joiden avulla saa mahdollisimman laajan tietoisuuden joskus todella
monimutkaisestakin kirjosta oppilaiden kehityksen ja oppimisen haasteista.
Mitä ajattelet ja sanot
minusta
sitä luulet minusta
sinä olet sellainen
minulle
miten minut näet.
Usko kuitenkin, että
mitä teet minulle
miten kuuntelet minua
sellainen minusta tulee.
- Mikko Palsio
1994 -
Sensorisen integraation käsitteestä on Suomessa alettu puhumaan 1970- ja
1980-luvuilla, jonka myötä Sity-yhdistys perheitä ja ammattihenkilöstöä varten
on perustettu 1992. Nykyisin järjestetään vuosittain aiheeseen liittyvää
koulutusta ja seminaareja, joiden myötä tietoisuutta ja ymmärrystä halutaan lisätä
entisestään varsinkin opetuksen ammattilaisten keskuudessa. Kirjallisuutta sensoriseen
integraatioon liittyen on hyvin saatavilla ja aiheeseen liittyviä tutkimuksia
julkaistaan lähes vuosittain. Artikkelini myötä pyrin antamaan lukijoille pikakatsauksen
sensorisen integraation häiriöstä, ymmärrystä oppilaiden poikkeaviin
käytöstapoihin tai oppimisen haasteisiin ja erityisesti arkipäivän työvälineitä
opetuksen suunnittelun pohjaksi. Omakohtaista kokemusta sensorisen
integraatioon liittyvistä asioista minulla ei ole tai en ole osannut
tietämättömyyttäni niitä yhdistää juuri tähän aihealueeseen. Jatkossa käytän
sensorisen integraation käsitteestä lyhennettä SI.
Mitä on sensorinen integraatio?
Sensorinen integraatio on synnynnäinen neurobiologinen prosessi, mikä
ilmenee aivojen puutteellisena toimintana. Tämä tarkoittaa tapaa, jolla me
jäsennämme aistitiedon käyttöä varten. Aistit lähettävät aivoille tietoa kehomme
fyysisestä tilasta sekä ympäristöstämme. Aivoihimme saapuu joka hetki lukematon
määrä aistimuksia – ei ainoastaan silmistä ja korvista vaan jokaisesta kehomme
osasta. Tärkeää on huomioida myös aivan erityinen aistimme, jonka myötä
aistimme painovoimaa ja kehomme liikkeitä suhteessa maan pintaan. (Ayres 2008,
26 – 28.)
Hallitun toimintamme ja oppimisen perustana on jo varhain
kehittyvien ja syntymästä lähtien toiminnassa olevien kehonaistijärjestelmien (taktiilisen=tuntoaistitieto,
proprioseptiivisen =asentoaistitieto ja vestibulaarisen=tasapaino-
ja liikeaistitieto) välittämän tiedon käsittely keskushermostossa
yhteistoiminnassa näkö- ja kuulojärjestelmien kanssa. Kun aivot
käsittelevät aistitietoa tehokkaasti, reagointi ympäristön ärsykkeisiin on tarkoituksenmukaista;
ihminen kehittyy ja oppii uusia taitoja aktiivisen toiminnan ja eri aistien
kautta saadun tiedon välisen vuorovaikutuksen kautta. SI- käsitteenä on aistitiedon käsittelyä ja jäsentämistä käyttökelpoiseen muotoon
keskushermostossa yhteistyössä ympäristön vuorovaikutuksen kanssa. (Sensorisen
integraation terapian yhdistys ry:n verkkojulkaisu n.d.) Aivojemme täytyy siis tehdä ymmärrettäväksi kehostamme ja
ympäristöstämme tuleva aistitieto, joka luo perustan oppimiselle ja
tarkoituksenmukaiselle toiminnalle sekä käyttäytymisen hallinnalle ja mikäli
näin ei tapahdu puhutaan sensorisen integraation häiriöstä. (Siven n.d.)
SI keskittyy
kolmeen tuntoalueeseen. Ne koostuvat kosketus-, tasapaino- ja tila-aistimuksista.
Kosketusaistimuksiin perustuva taktiilinen järjestelmä käsittää ihonalaisen
hermoston ja lähettää kosketuksen, kivun tai lämpötilan kautta tietoa aivoille.
Vestibulaarisen systeemin eli hermoston tasapainojärjestelmän häiriöt liittyvät
sisäkorvan rakenteisiin, jotka ilmenevät joko stimulaationa eli
heijaamisena/hyppimisenä tai kömpelyytenä ja mm. kyvyttömyytenä selvitä
epätasapainoisessa maastossa. Tila-aistimukset eli proprioseptiivinen
järjestelmä on tuntoalue, joka koostuu lihaksistoa, niveliä ja refleksejä
ohjaavasta alitajuisesta hermojärjestelmästä. Sen häiriöt aiheuttavat kehon avaruudellisen
aseman hahmottamisen vaikeuksia eli henkilöllä on esim. vaikeuksia istua pehmeästi
tuoliin
tai kävellä sulavasti. (Viitapohja
2010.)
Kranowitzin
(2003, 29) mukaan aivojen ja käyttäytymisen välinen yhteys on hyvin vahva.
SI-häiriöisen henkilön aivotoiminta on jäsentymätöntä ja sen vuoksi myös hänen
käyttäytyminen on jäsentymätöntä. Kehitys ei etene järjestelmällisesti ja
jokapäiväisten askareiden suorittaminen on haastavaa sekä arkipäiväisiin
tapahtumiin
reagointi hienosäätöhäiriöiselle
henkilölle todella vaikeaa.
SI-oppilas luokassa
Aistikokemusten tärkeyden merkitys näkyy erityisesti oppimisessa.
Opetettavien asioiden konkretisoiminen helpottaa oppimista; koskettelemalla,
liikuttelemalla, jopa maistamalla ja haistamalla oppilas oppii abstraktien
asioiden merkityksiä. Oppilaat oppivat yksi kuuntelemalla, toinen näkemällä ja
kolmas vasta tekemisen kautta. Tärkeää
opetuksessa on huomioida oppilaiden tarvitsevan erilaisia aistikokemuksia
oppiakseen uuden asian; kehostamme ja ympäristöstämme tulevan aistitiedon tulee
tulla aivojemme kautta ymmärrettäväksi, jotta voimme keskittyä, suunnitella
toimintaamme, toimia ohjeiden mukaan ja pysyä rauhallisina. (Siven et.al. n.d.)
Kranowitz (2003, 36-37) toteaa, että SI-häiriö ei ole itsessään oppimisvaikeus.
Se voi kuitenkin johtaa oppimisvaikeuksiin vaikuttaessaan oppilaan
auditiivis-kielellisiin taitoihin, visuospatiaalisiin taitoihin ja taitoon
käsitellä sekä sarjoittaa tietoa. Lisäksi on tärkeää huomioida, että SI-häiriö
on oireiltaan samanlainen kuin ADD (tarkkaavuushäiriö) tai ADHD (tarkkaavuuden
ja ylivilkkauden häiriö), mutta näiden hoitokeinot ovat erilaiset varsinkin
lääkityksen osalta, sillä SI-häiriöinen ei saa minkäänlaista apua lääkityksestä
vaan suurin tuki tulee toimintaterapiasta, ammattihenkilöstön ymmärryksestä ja
opetusjärjestelyiden muokkaamisesta.
.
Taktiilisen järjestelmän häiriöt voivat näyttäytyä koskettamisen
välttelynä, tietynnäköisten ruokien ja vaatteiden hylkimisenä, pesemisen
vastustamisena sekä esineiden käsittelyn poikkeuksellisena varovaisuutena. Ne
saattavat aiheuttaa eristäytymistä, ärtyneisyyttä ja levottomuutta. Taktiilisen
järjestelmän häiriö saattaa aiheuttaa myös mm. erityisen vaikean
kosketusherkkyyden, koska tuntoaisti voi johtaa ylisuureen
hermoimpulssivaikutukseen aivojen korkeissa kerroksissa. Näin esim. halaaminen
saattaa sekoittaa hetkeksi aivojen tavanomaisen toimintamekanismin. Näihin
haasteisiin voidaan vaikuttaa toimintaterapian kautta, joissa on tarkoitus
antaa keskushermoston kannalta helppoja sensorisia ärsykkeitä ja auttaa
SI-häiriöistä henkilöä muokkaamaan ja käsittelemään sensorista tietoa itselleen
sopivalla tavalla. Tila-aistimukset eli proprioseptiivinen järjestelmän
tuntoalue ilmenee heikkoa kynäotteena tai lusikkaa on hankala pitää kädessä
sekä paidan napitus ei onnistu. Siistin syömisen oppiminen on vaikeaa, samoin
uusien motoristen taitojen omaksuminen. Niin ikään motoristen tehtävien
etukäteissuunnittelu tuottaa ongelmia. (Viitapohja 2010.)
Vinkkejä opettajalle
Yhteistyö terapeuttien kanssa auttaa opettajaa näkemään laajemmin lapsen
kykyä oppija ja hallita käyttäytymistään. Tiedon myötä opettajan ymmärrys
lisääntyy ja hän pystyy muokkaamaan opetustilanteita oppilaalle aistimuksien kuormittavuudelta
sopiviksi, jonka myötä koulunkäynti helpottuu. Tulevien tilanteiden ennakointi
on myös tärkeää oppilaan käytöksen säätelyssä. Opettajan tuki on tärkeää ja
abstraktien asioiden opettamisen tueksi erilaiset aistikokemukset auttavat
oppilaan ajattelun kehittymistä. Opettajan tulisi myös huomioida välituntien
merkitys, jolloin oppilas saa paljon aistikokemuksia. Kannustamalla
liikkumiseen ja tekemiseen aktivaatio- ja vireystaso nousevat, joiden myötä
oppitunnilla paikoillaan istuminen keskittyneesti on helpompaa. (Siven n.d.)
Oppilaalle asetetut paineet tehtävien suorittamiseen saattavat helposti
murtaa SI-häiriöisen oppilaan. Kouluympäristön jatkuva muuttuminen on vaikeaa,
matematiikasta käsitöihin, ruokasalista jumppasaliin jne. eli kannattaa antaa
aikaa hitaankin henkilön omaksua jatkuvat tilanvaihdokset. Lisäksi
aistiärsykkeiden määrää tulee pyrkiä säätelemään, sillä äänet, valot, hajut
yms. ylikuormittavat helposti oppilaan. Huomion arvoista on myös
aistiärsykkeiden vähäisyys eli liian pitkään paikalla istuminenkin ilman
esimerkiksi venyttelytaukoja lamaannuttaa oppilaan vireystilan. Opettajille
tietoisuus, miten aloitan Si-häiriöisen oppilaan oppimisen tukemisen, on
vaikeaa, mutta yhteistyö eri ammattihenkilöiden ja perheiden kanssa on ensiarvoisen
tärkeää. (Kranowitz 2003, 202-203.)
Ayres (2008, 38-39) lisää opetuksen haasteiksi opettajien antamat
ohjeistukset eli ohjeita annetaan putkeen useita, jolloin oppilaan muistamisen
haasteet lisääntyvät ja ensimmäisenkin ohjeen mukainen toiminta jää tekemättä.
Opetuksen kuuntelu täpötäydessä luokassa voi olla vaikeaa eli istumajärjestys
kannattaa miettiä tarkkaan. Oppilaan voi olla myös vaikeaa puhua ongelmistaan
tai hän ei ehkä edes ymmärrä niitä. On myös asioita, joita oppilas ei
tietoisesti voi lainkaan hallita eli on hyödytöntä käskeä oppilasta
hillitsemään itseään tai keskittymään paremmin, jos ei siihen kykene. Palkkiot
ja rangaistukset eivät auta aivoja jäsentämään aistimuksia. Oppilaan itsetunnon
kehittymisen kannalta olisi tärkeää sopivien aistimuksien ja
tarkoituksenmukaisten toimintareaktioiden mahdollistaminen, sillä keskustelujen
on todettu jopa pahentavan tilannetta oppilaan saadessa negatiivista palautetta
kokemus huonoudesta ja pahuudesta heikentää koko ajan itsetuntoa.
Pohdinta
Kyllä meitä on monta junaan menijää ja osa jää vielä laiturillekin.
Opetus on haaste, jonka kohtaamme päivittäin. Opettajan aito kiinnostus ja halu
tukea oppilaita oppimisprosesseissaan ovat lähtökohtia kaikkien onnistumisen
kokemukselle. Paljon on erilaisuutta ja huomioitavia asioita, mutta toisaalta
yhden asian huomioiminen ei pelkästään tue yhtä oppilasta vaan todennäköisesti
koko ryhmä saa tarvitsemansa tuen oppimiseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi
opetuksessa ohjeiden antamista, opettajan selkokielisyyttä, koulupäivän
jäsentyneisyyttä ilman kaoottisuutta ja jatkuvasti vaihtuvia tilanteita.
Tiedon määrä on valtava ja lisääntyy koko ajan, jonka vuoksi hetkittäin
mietin omien aivojen kapasiteettia eli milloin aivoni ovat niin täynnä, että
uutta tietoa ei voi enää vastaanottaa vai onko se niin, että aivoissa
tietomäärä ei lisäänny vaan tarkentuu juuri niihin asioihin, joita sillä
hetkellä tarvitsen? Oli niin tai näin toivon, että emme opettajina kuitenkaan
ahdistuisi oppilaiden erilaisuudesta ja niiden mukanaan tuomista haasteista
vaan oppimisemme itsekin joka päivä jotain uutta ja ehkä eläkepäivien
lähestyessä voisimme todeta olevamme monen asian asiantuntijoita!
Lähteet
Ayres, J. 2008. Aistimusten aallokossa. Sensorisen integraation häiriö
ja terapia. Juva: WS Bookwell Oy.
Kranowitz, C. 2003. Tahatonta tohellusta. Juva: WS Bookwell Oy.
Sensorisen integraation terapian yhdistys ry:n verkkojulkaisu. Viitattu
29.11.2013. http://www.sity.fi/si-teoria.html
Siven, K. & Rouhiainen, S. & Danner, P. & Lehtola, S-M. Sensorinen integraatio,
aistitiedon käsittely: vastauksia opettajille.
Sity ry:n julkaisu. www.sity.fi/Opettajille.pdf
Viitapohja, K. 2010. Sensorinen integraatio. Rinnekoti-Säätiön
tietopankki. Viitattu 26.11.2013. http://www.kvhtietopankki.fi/kunt/sensor_i/
