Maailman osaavin kansa? – Opiskelijan osaamisen huomioiminen opintopoluissa

Johdanto

Osaaminen, mitä se on? Kuinka osaamista voidaan määrittää ja arvioida? Onko aiemmin hankitulla osaamisella opiskelijalle merkitystä opintopolkujen suunnittelussa     ja toteutuksessa? Kolmannen artikkelini myötä lähden etsimään vastauksia osaamiseen liittyviin kysymyksiin ja haasteisiin opintopolkujen muodostamisessa. Toivon saavani vastauksia itseäni askarruttavien osaamiseen liittyvien aiheiden pohdintoihin ja ehkäpä konkreettisia työkaluja ammatillisena opettaja työskentelyyn osaamisen tunnistamiseksi, tunnustamiseksi ja arvioimiseksi.

                     

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tällä hetkellä hyvin pinnalla olevia puheenaiheita. Nämä osa-alueet halutaan saada vahvemmin näkyviksi opiskelijoiden opintopolkuja suunniteltaessa ja erityisesti opintojen toteutuksessa. Erityisesti ammattikorkeakouluissa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tämän päivän keskusteluissa jatkuvasti esillä, sillä amk:t ovat muutoksen edessä; näistä opinahjoista tulee osakeyhtiöitä. Tämä muutos tuo mukanaan muutoksia   myös käytännön työhön eli opiskelijoiden opintojen suunnitteluun ja toteutukseen. Yksi tarkoitus on saada mahdollisimman tuottavaa opetusta valmistuvien opiskelijoiden määrissä tai ainakin paljon opintopisteitä keräävissä opiskelijoissa mitattuna. Tämän muutoksen yhteydessä opiskelijoiden opintopolut joutuvat siis tarkan seurannan, pohdinnan, suunnittelun ja toteutuksen puntariin. Käytännössä tämä    tarkoittaa jokaiselle opiskelijalle henkilökohtaisen opintopolun luomista; toivottavasti   opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen pohjalta. Pyritään siis opiskelijan jo aiemmin hankkiman osaamisen linkittämiseen nykyisten opintojen yhteyteen niin, että opiskelija voisi opiskella vain hänelle uusia ja nykyistä osaamistaan tukevia opintoja. Näin toimien voitaisiin hyödyntää opiskelijoiden aiemmin hankkimaa osaamista, mikä   olisi erityisesti opiskelijoiden etu.    

Osaamisen hyödyntämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla opintopolkujen suunnittelussa on vielä matkaa. Tämä vaatii paljon käytännön kokemuksia eli empiriaa, jotta voidaan oppia, kehittyä ja muokata opintojen toteutusta osaamisen huomioimista tukevaan suuntaan. Mahlamäki-Kultasen ja Sirenin (2011, 5) mukaan osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen vaikuttavat käytännön osaamisen tunnistamistoiminnan ja sen kehittämishankkeiden ohella panostus luotettavaa tieteelliseen tutkimukseen osaamisen tunnistamisen menettelyistä, niiden luotettavuudesta ja niiden tuottamista todellisesta hyödyistä opiskelijalle ja koulutusorganisaatioille.

                     

 Osaaminen, mitä se on?

                     

Opetusministeriön työryhmän (OPM 2009) mukaan osaamistavoite määritellään    seuraavasti: toimivaltaisen elimen laatima kuvaus esimerkiksi opetussuunnitelman  peruste, tutkinnon peruste tai opetussuunnitelma siitä, mitä henkilöltä edellytetään,   jotta hänen voidaan katsoa saavuttaneen tarvittavan osaamisen. Se, miten ja millaiseksi osaaminen ymmärretään, on myös olennaisen tärkeä osaamisperusteisuuden toteutumiseen vaikuttava tekijä. Osaamisvaatimusten määrittelyllä on siis suuri merkitys; osaamisvaatimuksia voidaan pitää avaintekijänä erityisesti epävirallisten ja arkioppimisen kautta hankittujen osaamisen tunnistamisen uskottavuuden kannalta.  Jos osaaminen on yleisellä tasolla, tulisi tämä näkyä myös osaamisen konkreettisissa dokumentoinneissa esim. opetussuunnitelmissa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan koulutuksen kompastuskiveksi tulee liian tiukasti normitetut osaamisvaatimukset, kun osaamisperusteisuudessa vahvuus on kiinnittyminen osaamisen kontekstiin. Ehdoton ja tarkka pitäytyminen kirjattuihin standardeihin johtaa vanhan osaamisen uusintamiseen innovatiivisuuden korostamisen sijaan, mikä ei sovi joustavaan ja ongelmanratkaisukykyä korostavaa osaamista edellyttävään työelämään. (Haltia 2011, 62.)

Asiantuntija- ja asiantuntijuuskäsitteet ovat käytössä yleisesti arkikielessä. Termeillä viitataan hyvään osaamiseen ilman, että näitä hyvän osaamisen kriteereitä tarkemmin yksilöidään. Asiantuntijakäsite viittaa aina johonkin määrättyyn harrastukseen tai  ammattialaan eikä vain yleisesti kyvykkääseen henkilöön. Tieteellisesti asiaa tutkittaessa on löydettävissä hyvin erilaisia tapoja käsitteellistää asiantuntijuus. On viittauksia harrastuneisuuteen tai jonkin koulussa opitun asian hyvään hallintaan tai toisaalta useat tutkijat ovat sitä mieltä, että ei ole valmista osaamista vaan suuntautumista uusien haasteiden ottamiseen, joustavuuteen ja jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Osaamista on henkilöllä, joka kykenee tietyllä toimialalla jatkuvasti poikkeukselliseen korkeatasoiseen suoritukseen. Asiantuntijoiden ja noviisien suoritusten ja niiden taustalla olevien tekijöiden vertailu onkin ollut keskeinen metodinen perusta osaamisen tutkimukselle. (Lehtinen & Palonen 2011, 25.)   

                     

                     

Miten osaaminen tunnistetaan?

Oppimisen, oppimisprosessien ja osaamisen arvioinnin suunnittelun keskeisiä lähtökohtia ovat osaamisen osoittaminen, tunnistaminen ja tunnustaminen. Opiskelijan henkilökohtaisen oppimisen mahdollistavat oppimispolut edellyttävät tämän lisäksi henkilökohtaisen osaamisen osoittamisen ja osaamisen tunnistamisen organisointia. Henkilökohtaisia oppimisen polkuja osataan jo rakentaa opiskelijoiden oppimisen ja osaamisen kehittymisen mahdollistamiseksi. (Tertsunen 2011, 68.)

Perinteisesti osaamisen mittarina on ollut tutkinnon tai sertifikaatin suorittamisen kautta tullut oletettu tietotaito. Myös jonkin arvon tai aseman saavuttaminen on ajateltu olevan osaamisen seurausta. Nykyisin kuitenkin ajatellaan, että arvojen ja asemien saavuttaminen voi perustua muuhunkin kuin erinomaiseen osaamiseen eikä pitkä työkokemuskaan välttämättä takaa valtavaa asiantuntemusta eli osaamista. Luotettavaa tietoa osaamisesta voivat antaa kollegat eli kysyttäessä kehen luotat ja keneltä kysyt neuvoa tai apua ongelmatilanteissa vastauksien pohjalta voidaan poimia todelliset osaajat. Asiantuntijuustutkimus on tuottanut runsaasti tietoa osaamisen luonteesta ja asiantuntijuuteen johtavista oppimisen poluista, mutta tämä ei tuo helposti sovellettavia reseptejä koulutuksen suunnittelulle ja saavutetun osaamisen arvioinnille. Asiantuntijuustutkimus tuo enemmänkin tärkeää ajattelun viitekehystä osaamisen tunnistamisen ja arvioinnin haasteiden hahmottamiseen. (Lehtinen & Palonen 2011, 36-37.)

Kolkka ja Karjalainen (2013, 58) tuovat esiin koulutuksen monimuotoistettavuuden. Tällä he tarkoittavat aikuisten opiskelumahdollisuuksien muokkaamista perheen ja toimeentulon ohella, jolloin opiskeluprosessi olisi mielekäs ja mahdollistaisi aiemman osaamisen ja kokemuksen liittämisen osaksi ammatillista   osaamista. Opiskeluiden monimuotoistaminen voisi olla ratkaisu aiemmin hankitun osaamisen huomioimiseen, jonka myötä entistä laadukkaammin voitaisiin toteuttaa työelämäläheistä ja työelämätaitojen kehittymistä tukevaa koulutusta.

Kolkka ja Karjalainen (2013, 58 - 59) puhuvat myös sulautuvasta pedagogiikasta, jolloin opiskelu on rakennuttu monimuotoisiksi mahdollistaen työssäkäynnin opintojen ohessa, joskin harjoitteluihin ja lähijaksoihin on osallistuttava täysipäiväisesti. Näin toimien korostetaan eettisyyttä ja arvolähtöisyyttä sekä pedagogisilla ratkaisuilla tuetaan opiskelijan persoonallista ja ammatillista kasvua sekä itse- ja vertaisarvioinninvalmiuksia. Oppimisympäristöt ovat monipuolisia ja pedagogiset ratkaisut joustavia. Työelämä kytkeytyy oppimisprosessiin ja koulutuksen kehittämiseen, jolloin koulutuksen tavoitteena on tuottaa nykyisen ja tulevaisuuden yhteiskunnan ja työelämän tarvitsemaa laajaa ja monialaista osaamista. Tavoite toteutuu koulutuksen aikana osaamisen huomioimisessa, jolloin opetuksessa opiskelijan aiemmin hankittua osaamista täydennetään.  

                     

Pohdinta

 

Osaaminen on yksi lähitulevaisuuden haaste ammatillisen opettajan arjessa. Haastavuudella, osaamisen huomioimisessa, tarkoitan opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja erityisesti arvioinnin mukanaan tuomia uusia linjauksia. Opettajien tulee tehdä uudet ja erityisesti yhteiset linjaukset kuinka toimitaan, jonka myötä tulee   raamit opetukselle. Yksittäisen opettajan tulee kuitenkin vielä tehdä erilliset jokaisen oppilaan yksilöllisen osaamisen huomioimista tukevat kriteerit eli yhteiset linjaukset täytyy vielä muokata jokaiselle opiskelijalle yksilöllisesti sopiviksi. Haastavuutta lisää osaamisen monenlaisuus, mikä on vaikeasti arvioitavissa. Arvioinnin haasteeksi tulevat myös opiskelijoiden tulevat näytöt osaamisestaan. Nämä näytöt ovat hyvin erilaisia ja niistä osaamisen mittaaminen yhtenäisellä ja tasa-arvoisella tavalla tulee olemaan vaikeaa. Opettajat eivät voi luoda yleisiä arviointiperusteita, ehkä joitain linjauksia, mutta opiskelijat tulee arvioida osaamisensa suhteen hyvin yksilöllisesti. Tämän myötä korostuu me, opettajat, persoonina työskentely- ja ajattelutapoinamme, jotka hyvin pitkälti vaikuttavat osaamisen arviointiimme. Toteutuuko opiskelijoiden opintojen välinen tasa-arvo osaamisen arvioinnissa? Arvioimmeko osaamista yhtä kriittisesti tai yhtä väljästi kuin kollegamme? Tämäntyyppiset kysymykset varmasti nousevat esille, mutta ehkäpä näiden kysymysten ja keskustelun myötä opiskelijoiden osaamisen tasa-arvoinen arviointi toteutuu. Muutaman vuoden kuluttua olemme varmasti tässäkin asiassa viisaampia ja osaamme  jopa opetuksessamme hyödyntää opiskelijoiden osaamista.  

Opintojen monimuotoistaminen, oppisopimuskoulutukset ja erilaiset täydentävät kurssit ovat olleet niitä keinoja, joilla on pyritty opiskelijan osaamista huomioimaan ja täydentämään. Nämä ovat olleet varmasti hyviä koulutusmahdollisuuksia ja antavat meille nyt rikasta sekä tarkoituksenmukaista tietoa kuinka tästä etenemme. Kinnari (2014, Hämeen sanomat 29.4.2014, 5) kirjoituksessaan tuo esiin opiskelijoiden suuremmasta vapaudesta töiden ja opintojen yhteensovittamisessa. Hamk aloittaa syksyllä 2014 uuden kolmen vaihtoehtoisen väylän toteutuksen opintojen suorittamiseksi. Opiskelija voi valita elämäntilanteeseensa sopivimman vaihtoehdon. Toivottavasti myös aiemmin hankitun osaamisen huomioiminen korostuu Hamk:ssa  näiden uusien kolmen väylän opiskelun myötä.

                

Lähteet

                

Haltia, P. 2011. Toimivaan osaamisperustaisuuteen. Ammattikasvatuksen  aikakausikirja 4/2011, 62.

Kinnari, S. 2014. Opiskelijan vapaus lisääntyy – Hamk uudistaa opiskelua ensi syksystä lähtien. Töiden ja opintojen yhteensovittamisen luvataan helpottuvan. Hämeen Sanomat 29.4.2014, 5.

Kolkka, M. & Karjalainen, A L. 2013. Maailman osaavin kansa – Koulutuksellinen tasa-arvo on poliittinen ja pedagoginen kysymys. Teoksessa Mahlamäki-Kultanen, S., Hämäläinen, T., Pohjonen, P. & Nyyssölä, K. (toim.) Maailman osaavin kansa 2020 - Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Tampere: Juvenes print, 58-59.

Lehtinen, E. & Palonen, T. 2011. Asiantuntijaosaamisen luonne ja osaamisen tunnistamisen haasteet. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2011, 25, 36-37.

                                      

Mahlamäki-Kultanen, S. & Siren, H. 2011. Osaamisen tunnistaminen ja arviointi. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2011, 5.

OPM 2009. Tutkintojen kansallinen viitekehys. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:24.

Tertsunen, T. 2011. Ammatillisen opettajan ja ammattikorkeakoulun opettajan osaamisen tunnistamisesta ja osaamisen kehittymisestä. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2011, 68.