Energinen, tapaturma-altis vai koheltaja?

                     Johdanto

Artikkelini pohjautuu sensoriseen integraatioon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin oppimisessa ja opetuksessa. Koulumaailmassa opettajat ovat erityisen nopeita ja näppäriä tekemään oppilaiden oppimisesta ja käytöksestä erilaisia kokemukseen tai pelkkään mututuntumaan perustuvia johtopäätöksiä. Opettajana olisikin erittäin tärkeää olla tietoinen, että näillä johtopäätöksillä on suuri merkitys suhtautumiseen, vuorovaikutukseen ja asennoitumiseen oppilaita kohtaan, jotka vaikuttavat oppilaan itsetunnon kehitykseen ja sen myötä oppimiseen. Oppilaan oikeusturvan ja tasa-arvoisen kohtelun toteutumiseksi opettajan tulisi pohtia laajasti kokonaisuutta ja olla tietoinen monista oppilaan käytökseen liittyvistä erilaisista vaikutteista kuten temperamentti, persoona, kasvatusympäristö, kodin kasvatustavat ja puhumattakaan monille vieraammista asioista kuten sensorisen integraation häiriön oppilaalle mukanaan tuomista haasteista keskittymiseen, oppimiseen ja työskentelyyn opetustilanteessa. Tämä kaikkihan muokkaa oppilaan koulupolkua hyvin paljon, joten toivon opettajien olevan avoimia uusille tieteellisille tutkimuksille, perheiden oman lapsen tuntemukselle, joiden avulla saa mahdollisimman laajan tietoisuuden joskus todella monimutkaisestakin kirjosta oppilaiden kehityksen ja oppimisen haasteista.

                      Mitä ajattelet ja sanot minusta

                      sitä luulet minusta

                      sinä olet sellainen minulle

                      miten minut näet.

                      Usko kuitenkin, että

                      mitä teet minulle

                      miten kuuntelet minua

                      sellainen minusta tulee.

- Mikko Palsio 1994 -

Sensorisen integraation käsitteestä on Suomessa alettu puhumaan 1970- ja 1980-luvuilla, jonka myötä Sity-yhdistys perheitä ja ammattihenkilöstöä varten on perustettu 1992. Nykyisin järjestetään vuosittain aiheeseen liittyvää koulutusta ja seminaareja, joiden myötä tietoisuutta ja ymmärrystä halutaan lisätä entisestään varsinkin opetuksen ammattilaisten keskuudessa. Kirjallisuutta sensoriseen integraatioon liittyen on hyvin saatavilla ja aiheeseen liittyviä tutkimuksia julkaistaan lähes vuosittain. Artikkelini myötä pyrin antamaan lukijoille pikakatsauksen sensorisen integraation häiriöstä, ymmärrystä oppilaiden poikkeaviin käytöstapoihin tai oppimisen haasteisiin ja erityisesti arkipäivän työvälineitä opetuksen suunnittelun pohjaksi. Omakohtaista kokemusta sensorisen integraatioon liittyvistä asioista minulla ei ole tai en ole osannut tietämättömyyttäni niitä yhdistää juuri tähän aihealueeseen. Jatkossa käytän sensorisen integraation käsitteestä lyhennettä SI.             

                      Mitä on sensorinen integraatio?

Sensorinen integraatio on synnynnäinen neurobiologinen prosessi, mikä ilmenee aivojen puutteellisena toimintana. Tämä tarkoittaa tapaa, jolla me jäsennämme aistitiedon käyttöä varten. Aistit lähettävät aivoille tietoa kehomme fyysisestä tilasta sekä ympäristöstämme. Aivoihimme saapuu joka hetki lukematon määrä aistimuksia – ei ainoastaan silmistä ja korvista vaan jokaisesta kehomme osasta. Tärkeää on huomioida myös aivan erityinen aistimme, jonka myötä aistimme painovoimaa ja kehomme liikkeitä suhteessa maan pintaan. (Ayres 2008, 26 – 28.) 

Hallitun toimintamme ja oppimisen perustana on jo varhain kehittyvien ja syntymästä lähtien toiminnassa olevien kehonaistijärjestelmien (taktiilisen=tuntoaistitieto, proprioseptiivisen =asentoaistitieto ja vestibulaarisen=tasapaino- ja liikeaistitieto) välittämän tiedon käsittely keskushermostossa yhteistoiminnassa näkö- ja kuulojärjestelmien kanssa. Kun aivot käsittelevät aistitietoa tehokkaasti, reagointi ympäristön ärsykkeisiin on tarkoituksenmukaista; ihminen kehittyy ja oppii uusia taitoja aktiivisen toiminnan ja eri aistien kautta saadun tiedon välisen vuorovaikutuksen kautta. SI- käsitteenä on aistitiedon käsittelyä ja jäsentämistä käyttökelpoiseen muotoon keskushermostossa yhteistyössä ympäristön vuorovaikutuksen kanssa. (Sensorisen integraation terapian yhdistys ry:n verkkojulkaisu n.d.) Aivojemme täytyy siis tehdä ymmärrettäväksi kehostamme ja ympäristöstämme tuleva aistitieto, joka luo perustan oppimiselle ja tarkoituksenmukaiselle toiminnalle sekä käyttäytymisen hallinnalle ja mikäli näin ei tapahdu puhutaan sensorisen integraation häiriöstä. (Siven n.d.)

SI keskittyy kolmeen tuntoalueeseen. Ne koostuvat kosketus-, tasapaino- ja tila-aistimuksista. Kosketusaistimuksiin perustuva taktiilinen järjestelmä käsittää ihonalaisen hermoston ja lähettää kosketuksen, kivun tai lämpötilan kautta tietoa aivoille. Vestibulaarisen systeemin eli hermoston tasapainojärjestelmän häiriöt liittyvät sisäkorvan rakenteisiin, jotka ilmenevät joko stimulaationa eli heijaamisena/hyppimisenä tai kömpelyytenä ja mm. kyvyttömyytenä selvitä epätasapainoisessa maastossa. Tila-aistimukset eli proprioseptiivinen järjestelmä on tuntoalue, joka koostuu lihaksistoa, niveliä ja refleksejä ohjaavasta alitajuisesta hermojärjestelmästä. Sen häiriöt aiheuttavat kehon avaruudellisen aseman hahmottamisen vaikeuksia eli henkilöllä on esim. vaikeuksia istua pehmeästi tuoliin

tai kävellä sulavasti. (Viitapohja 2010.)

Kranowitzin (2003, 29) mukaan aivojen ja käyttäytymisen välinen yhteys on hyvin vahva. SI-häiriöisen henkilön aivotoiminta on jäsentymätöntä ja sen vuoksi myös hänen käyttäytyminen on jäsentymätöntä. Kehitys ei etene järjestelmällisesti ja jokapäiväisten askareiden suorittaminen on haastavaa sekä arkipäiväisiin tapahtumiin

reagointi hienosäätöhäiriöiselle henkilölle todella vaikeaa.

SI-oppilas luokassa

Aistikokemusten tärkeyden merkitys näkyy erityisesti oppimisessa. Opetettavien asioiden konkretisoiminen helpottaa oppimista; koskettelemalla, liikuttelemalla, jopa maistamalla ja haistamalla oppilas oppii abstraktien asioiden merkityksiä. Oppilaat oppivat yksi kuuntelemalla, toinen näkemällä ja kolmas vasta tekemisen kautta.   Tärkeää opetuksessa on huomioida oppilaiden tarvitsevan erilaisia aistikokemuksia oppiakseen uuden asian; kehostamme ja ympäristöstämme tulevan aistitiedon tulee tulla aivojemme kautta ymmärrettäväksi, jotta voimme keskittyä, suunnitella toimintaamme, toimia ohjeiden mukaan ja pysyä rauhallisina. (Siven et.al. n.d.) Kranowitz (2003, 36-37) toteaa, että SI-häiriö ei ole itsessään oppimisvaikeus. Se voi kuitenkin johtaa oppimisvaikeuksiin vaikuttaessaan oppilaan auditiivis-kielellisiin taitoihin, visuospatiaalisiin taitoihin ja taitoon käsitellä sekä sarjoittaa tietoa. Lisäksi on tärkeää huomioida, että SI-häiriö on oireiltaan samanlainen kuin ADD (tarkkaavuushäiriö) tai ADHD (tarkkaavuuden ja ylivilkkauden häiriö), mutta näiden hoitokeinot ovat erilaiset varsinkin lääkityksen osalta, sillä SI-häiriöinen ei saa minkäänlaista apua lääkityksestä vaan suurin tuki tulee toimintaterapiasta, ammattihenkilöstön ymmärryksestä ja opetusjärjestelyiden muokkaamisesta. 

.

Taktiilisen järjestelmän häiriöt voivat näyttäytyä koskettamisen välttelynä, tietynnäköisten ruokien ja vaatteiden hylkimisenä, pesemisen vastustamisena sekä esineiden käsittelyn poikkeuksellisena varovaisuutena. Ne saattavat aiheuttaa eristäytymistä, ärtyneisyyttä ja levottomuutta. Taktiilisen järjestelmän häiriö saattaa aiheuttaa myös mm. erityisen vaikean kosketusherkkyyden, koska tuntoaisti voi johtaa ylisuureen hermoimpulssivaikutukseen aivojen korkeissa kerroksissa. Näin esim. halaaminen saattaa sekoittaa hetkeksi aivojen tavanomaisen toimintamekanismin. Näihin haasteisiin voidaan vaikuttaa toimintaterapian kautta, joissa on tarkoitus antaa keskushermoston kannalta helppoja sensorisia ärsykkeitä ja auttaa SI-häiriöistä henkilöä muokkaamaan ja käsittelemään sensorista tietoa itselleen sopivalla tavalla. Tila-aistimukset eli proprioseptiivinen järjestelmän tuntoalue ilmenee heikkoa kynäotteena tai lusikkaa on hankala pitää kädessä sekä paidan napitus ei onnistu. Siistin syömisen oppiminen on vaikeaa, samoin uusien motoristen taitojen omaksuminen. Niin ikään motoristen tehtävien etukäteissuunnittelu tuottaa ongelmia. (Viitapohja 2010.)

Vinkkejä opettajalle

Yhteistyö terapeuttien kanssa auttaa opettajaa näkemään laajemmin lapsen kykyä oppija ja hallita käyttäytymistään. Tiedon myötä opettajan ymmärrys lisääntyy ja hän pystyy muokkaamaan opetustilanteita oppilaalle aistimuksien kuormittavuudelta sopiviksi, jonka myötä koulunkäynti helpottuu. Tulevien tilanteiden ennakointi on myös tärkeää oppilaan käytöksen säätelyssä. Opettajan tuki on tärkeää ja abstraktien asioiden opettamisen tueksi erilaiset aistikokemukset auttavat oppilaan ajattelun kehittymistä. Opettajan tulisi myös huomioida välituntien merkitys, jolloin oppilas saa paljon aistikokemuksia. Kannustamalla liikkumiseen ja tekemiseen aktivaatio- ja vireystaso nousevat, joiden myötä oppitunnilla paikoillaan istuminen keskittyneesti on helpompaa. (Siven n.d.)

Oppilaalle asetetut paineet tehtävien suorittamiseen saattavat helposti murtaa SI-häiriöisen oppilaan. Kouluympäristön jatkuva muuttuminen on vaikeaa, matematiikasta käsitöihin, ruokasalista jumppasaliin jne. eli kannattaa antaa aikaa hitaankin henkilön omaksua jatkuvat tilanvaihdokset. Lisäksi aistiärsykkeiden määrää tulee pyrkiä säätelemään, sillä äänet, valot, hajut yms. ylikuormittavat helposti oppilaan. Huomion arvoista on myös aistiärsykkeiden vähäisyys eli liian pitkään paikalla istuminenkin ilman esimerkiksi venyttelytaukoja lamaannuttaa oppilaan vireystilan. Opettajille tietoisuus, miten aloitan Si-häiriöisen oppilaan oppimisen tukemisen, on vaikeaa, mutta yhteistyö eri ammattihenkilöiden ja perheiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää. (Kranowitz 2003, 202-203.)  

Ayres (2008, 38-39) lisää opetuksen haasteiksi opettajien antamat ohjeistukset eli ohjeita annetaan putkeen useita, jolloin oppilaan muistamisen haasteet lisääntyvät ja ensimmäisenkin ohjeen mukainen toiminta jää tekemättä. Opetuksen kuuntelu täpötäydessä luokassa voi olla vaikeaa eli istumajärjestys kannattaa miettiä tarkkaan. Oppilaan voi olla myös vaikeaa puhua ongelmistaan tai hän ei ehkä edes ymmärrä niitä. On myös asioita, joita oppilas ei tietoisesti voi lainkaan hallita eli on hyödytöntä käskeä oppilasta hillitsemään itseään tai keskittymään paremmin, jos ei siihen kykene. Palkkiot ja rangaistukset eivät auta aivoja jäsentämään aistimuksia. Oppilaan itsetunnon kehittymisen kannalta olisi tärkeää sopivien aistimuksien ja tarkoituksenmukaisten toimintareaktioiden mahdollistaminen, sillä keskustelujen on todettu jopa pahentavan tilannetta oppilaan saadessa negatiivista palautetta kokemus huonoudesta ja pahuudesta heikentää koko ajan itsetuntoa.

Pohdinta

Kyllä meitä on monta junaan menijää ja osa jää vielä laiturillekin. Opetus on haaste, jonka kohtaamme päivittäin. Opettajan aito kiinnostus ja halu tukea oppilaita oppimisprosesseissaan ovat lähtökohtia kaikkien onnistumisen kokemukselle. Paljon on erilaisuutta ja huomioitavia asioita, mutta toisaalta yhden asian huomioiminen ei pelkästään tue yhtä oppilasta vaan todennäköisesti koko ryhmä saa tarvitsemansa tuen oppimiseen. Tällä tarkoitan esimerkiksi opetuksessa ohjeiden antamista, opettajan selkokielisyyttä, koulupäivän jäsentyneisyyttä ilman kaoottisuutta ja jatkuvasti vaihtuvia tilanteita.

Tiedon määrä on valtava ja lisääntyy koko ajan, jonka vuoksi hetkittäin mietin omien aivojen kapasiteettia eli milloin aivoni ovat niin täynnä, että uutta tietoa ei voi enää vastaanottaa vai onko se niin, että aivoissa tietomäärä ei lisäänny vaan tarkentuu juuri niihin asioihin, joita sillä hetkellä tarvitsen? Oli niin tai näin toivon, että emme opettajina kuitenkaan ahdistuisi oppilaiden erilaisuudesta ja niiden mukanaan tuomista haasteista vaan oppimisemme itsekin joka päivä jotain uutta ja ehkä eläkepäivien lähestyessä voisimme todeta olevamme monen asian asiantuntijoita! 

 

Lähteet

Ayres, J. 2008. Aistimusten aallokossa. Sensorisen integraation häiriö ja terapia. Juva: WS Bookwell Oy.

Kranowitz, C. 2003. Tahatonta tohellusta. Juva: WS Bookwell Oy.

Sensorisen integraation terapian yhdistys ry:n verkkojulkaisu. Viitattu 29.11.2013. http://www.sity.fi/si-teoria.html

Siven, K. & Rouhiainen, S. & Danner, P. & Lehtola, S-M. Sensorinen integraatio, aistitiedon käsittely: vastauksia opettajille.  Sity ry:n julkaisu. www.sity.fi/Opettajille.pdf‎

Viitapohja, K. 2010. Sensorinen integraatio. Rinnekoti-Säätiön tietopankki. Viitattu 26.11.2013. http://www.kvhtietopankki.fi/kunt/sensor_i/